|
Tänään 06.01 nimipäiväänsä viettää Harri. |
Johdanto
Tämä matkakertomus kertoo 31.10. - 3.11.2008 tekemästämme neljän päivän mittaisesta kaupunkilomareissusta Ateenaan. Ateena valikoitu kohteeksi lähinnä siitä syystä, että se vaikutti varsin sopivalta makupalalta ottaen huomioon rajallisen loma-aikamme. Valintaan vaikutti myös se, että kumpikaan meistä ei ollut aiemmin käynyt Kreikassa ja halusimme kovasti nähdä Ateenan ympäristön historiallisia kohteita omin silmin. On ehkä liioiteltua väittää, että vanhat rakennelmat sortuvat saasteiden alla meidän elinaikanamme, mutta miksipä ottaa sitäkään riskiä. Leuto leppoisa sää oli myös toiveissamme, varsinkin kun syksy Etelä-Suomessa oli ollut poikkeuksellisen vetinen, kolea ja synkkä...
Tässä matkakertomuksessa on hieman tavallista enemmän ruokailukuvauksia, joten ethän lue tätä kovin nälkäisenä. ;)
Lisää matkakuvia löydät tätä linkkiä klikkaamalla..
Tutustu myös oheiseen karttaan.
31.10.2008, perjantai
Metrolle käveli terminaalista vajaat 10 minuuttia hyviä opasteita seuraillen. Sää oli lämmin ja aurinkoinen. Ostimme palvelutiskiltä metroliput (2 x 5 EUR) ja 20 minuuttia odoteltuamme hyppäsimme vaunuun. Metroja kulkee lentoaseman ja keskustan välillä 30 minuutin välein ja matka-aika lentoaseman ja Monastirakin (eräs Ateenan keskustan asema) välillä vaikutti meno- ja paluumatkan perusteella olevan luokkaa 40-45 minuuuttia.
Löysimme Monastirakin asemalta majoituksellemme (Hotel Plaka) helposti, koska olimme katsoneet reitin etukäteen Google Earthista. Ehkä vähän huijausta moinen lunttaaminen, mutta nauttiiko joku ylimääräisestä pyörimisestä matkatavaroiden kanssa, tuskin? :) Saimme huoneen 208, jonne kiikutimme tavaramme ja vaihdoimme kesäiset vaatteet päälle. Ulkona oli nimittäin 25 astetta! Heti ensimmäiseksi kävimme ostamassa pienestä kaupasta 2 x 0,5 litraa vettä. Hintaa vesillä oli yhteensä kohtuullisen yhden euron verran. Ilmeisesti kyseisessä kaupassa mikään ei maksa paria euroa enempää, koska myyjä ei kyennyt vastaanottamaan hulppeaa 10 euron seteliä vaihtorahojen puuttumisen vuoksi. Onneksi kukkarosta löytyi tarvittava kolikko ja pääsimme näin jatkamaan matkaa.
Oli tietysti kiva, että sää oli aurinkoinen ja lämmin, mutta kieltämättä kukkulalle kiivetessämme pääsi suustamme muutama valitus. Hiki virtasi ja nassut punottivat jo mukavasti - eikä meillä edes ollut mitään aurinkorasvapurkkeja matkassa! Pääsimme kuitenkin huipulle ihailemaan paitsi muinaisia temppeleitä, kuten myös kukkulan ympärille levittäytyvää kaupunkia. Temppeleiden joukossa oli sellaisia kohteita kuten Propylaea, Parthenon ja Erechtheum. Omalla tavallaan hienoja kaikki, mutta rakennuksia reunustavat rakennustelineet ja nostokurjet hieman latistivat kohteiden näyttävyyttä.
Päätimme palata hotellille lepäilemään, mutta vielä sitä ennen kävimme ostamassa läheisestä kaupasta juomaa ja pientä purtavaa myöhempää käyttöä varten. Ruuan jälkeen vatsa oli kyllä täynnä. Suihkun jälkeen nukuimme noin 1,5h, minkä jälkeen olimme jälleen valmiita palaamaan pimeneville kaduille. Hotellihuonetta täytyy kehua sen verran, että sieltä löytyi erittäin hyvin toiminut ilmastointilaite monine erilaisine säätöineen (+ kaukosäädin) sekä tyhjä minikokoinen jääkaappi, jonne saimme laitettua juomat jäähtymään. Televisiokin löytyi, mutta jokainen kanava näytti lumisadetta tai himmeitä haamukuvia. En jaksanut tutkia antennijohtoa tai valittaa asiasta vastaanottoon, koska television toimimattomuudella ei ollut meille minkäänlaista merkitystä.
Kävimme etsimässä ravintolan nimeltä Mono, jota mm. athensguide.com -sivusto ennen reissua suositteli (jostain syystä ei enää). Emme kuitenkaan olleet vielä tarpeeksi nälkäisiä, joten jatkoimme katujen kiertelyä. Sää oli mukavan leppoisa, ilman lämpötila arviolta 20 astetta auringon laskettua. Ravintoloiden tarjoilijat koittivat houkutella meitä istumaan terasseilleen, mutta emme me aivan niin helppoja nakkeja sentään olleet. Reittimme kulki mm. Syntagma -aukion kautta, jossa näytti olevan käynnissä Vodafonen ja Apple iPhone3G:n promotilaisuus. Asia ei meitä muuten kiinnostanut, mutta värivaloja ja kovaäänistä musiikkia ei voinut olla huomaamatta.
Kävelylenkin päätteeksi päädyimme aiemmin mainittuun Mono -ravintolaan. Pöytäämme kiikutettiin välittömästi leipää, oliiveja, oliiviöljyä & balsamicoa sekä tonnikalatahnaa. Tällaiset pyytämättä toimitetut alkupalat näkyvät loppulaskulla siinä missä erikseen tilatutkin, joten ei pidä yllättyä asiasta (tosin aikoinaan itselläni meinasi palaa hihat Prahassa, kun koin tämän ensimmäistä kertaa). Päivi tilasi ruuaksi meribassia vihannesriisin kera ja Juha valitsi possunfilettä aurinkokuivatuilla tomaateilla, kapriksilla ja uuniperunalla. Annokset olivat oikein hyvät. Ravintolassa kelpasi Visa -kortti, mutta hieman huvittavaa kyllä, asiakkaan piti käydä naputtelemassa PIN-koodi baaritiskillä. :)
Kävimme vielä "jälkiruuilla" lähellä hotellia kahvilassa nimeltä Mikro Kafe. Pitihän sitä tietysti maistaa Ouzoa ja hieman kreikkalaista olutta (Mythos). Tarjoilija oli mukava kreikkalainen mies, jonka kanssa vaihdoimme muutaman sanan sen jälkeen kun hän arvasi meidän olevan Suomesta. Ei kuulemma ole täysin tavatonta sekään, että Ateenassakin sataa lunta. Ei nyt sentään joka vuosi, mutta joinakin vuosina joka tapauksessa. Tällöin liikenne menee ymmärrettävästi sekaisin, koska minkäänlaista aurauskalustoa ei kaupungista löydy, eikä autoissa ole talvirenkaita.
Palasimme hotellille hieman kymmenen jälkeen, kun kahvilakin sulki ovensa. Ensimmäinen päivä oli sujunut kivasti, vaikka helle meidät päivällä hieman yllättikin.
| © 2009 Juha Rautiainen |