Matkamies-logo Tänään 06.02 nimipäiviään viettävät Tea, Teija, Terhi, Terhikki ja Tiia.
::Etusivu:: ::Matkakertomuksia:: ::Matkailulinkkejä:: ::Matkakuvia:: ::Keskusteluryhmä:: ::Palaute (Feedback):: ::About Finland::
Matkakertomus: Ateena, Kreikka

Viimeiset Ateenan nähtävyydet

3.11.2008, maanantai

Viimeisen matkapäivän aamu koitti. Aamutoimien ja pakkailujen jälkeen jätimme laukut hotellille säilöön. Hotellilla ei ollut mitään virallista tai vartioitua säilytyspaikkaa, mutta erääseen pieneen huoneeseen sai jättää tavaransa omalla vastuulla. Koska tavaroissamme ei ollut mitään korvaamatonta tai erityisen arvokasta, tartuimme mahdollisuuteen.

Roman Agora
Kävelimme 100 metrin päähän nettikahvilaan, koska halusimme checkata itsemme sisään lennolle. Blue1:n varausjärjestelmä ei kuitenkaan antanut käpistellä kuin Päivin tietoja, joten jouduimme soittamaan Blue1:n asiakaspalveluun. Puhelimeen vastannut nainen oli aika kypsä hommiinsa ja lähti tietysti siitä oletuksesta, että me vaan emme osaa käyttää koko järjestelmää. No, puhelun aikana kävi kyllä ilmi, että varausjärjestelmässä oli vikaa, vaikkei sitä meille suoraan myönnettykään. Pääasia kuitenkin, että homma saatiin hoidettua.

Kävimme käyttämässä viimeisen nähtävyyslippumme Roman Agoralla, jossa katselimme eräänä alueen keskeisimmistä nähtävyyksistä Tower of Windsiä. Kävelimme sitten Athens -katua pohjoiseen kohti Omonoia Squarea. Matkalla vierailimme laajalla lihatorilla sekä hieman pienemmällä vihannestorilla. Omonia Square on aukio, josta aika paljon varoitellaan Ateenan matkailijoita. Kuulemma taskuvarkaita ja varsinkin öiseen aikaan narkkareita. Päivällä saattoi vain todeta, että alue ei ole ulkoisesti kovinkaan siisti tai muutoinkaan houkutteleva hengailupaikka. Vaaralliseksi emme sitä kuitenkaan kokeneet. Kävimme Hondos tavaratalossa, joka vastaa kai lähinnä Suomen Stockmannia. Stockmann on ainakin näin suomalaisen silmin laadukkaampi kokonaisuus, sillä Hondos -tavaratalon esillepano oli aika sekavaa ja kerrokset muutenkin liian täynnä tavaraa.

Sotilaita
Kävimme läheisillä pikkukaduilla muutamissa elektroniikkaliikkeissä ja mikä parasta, löysimme postin johon jätimme postikortit. Pikkuhiljaa ajauduimme kansallispuutarhan suuntaan, jonka puiden katveessa kävimme kahvilla. Tilasimme kreikkalaiset frappekahvit, eli käytännössä jäähdytettyä kahvia. Melko vahvaa kamaa! Jatkoimme sitten puiston viertä etelään kohti Panathinaiko Stadiumia. Meillä kävi kuitenkin hyvä tuuri, sillä näimme presidentinlinnan luona Evzonien vahdinvaihdon. Hauskempaa vartionvaihtoa emme ole nähneet ikinä ennen. Sotilailla oli jaloissaan tupsutöppöset, joita he nostelivat korkealle ilmaan. Eteneminen oli jatkuvasta kekkuloinnista johtuen erittäin hidasta.

Panathinaiko Stadiumin jälkeen menimme Ateenan vanhimmalle hautausmaalle, joka eroaa aika paljon suomaisista. Hautapaikat olivat erittäin koristeellisia ja suureellisia. Monilla haudoilla oli myös kuvia. Hautausmaa on aika laaja, eikä sisään- ja uloskäyntejä tuntunut olevan kovinkaan montaa.

Kävelimme jo aiemmin näkemämme Zeuksen temppelin länsipuolitse takaisin Plakan alueelle. Otimme muutaman kuvan ravintolasta, jossa vierailimme edellisiltana. Kävimme tällä kertaa ravintolassa In Town, joka oli muutaman sadan metrin päässä hotellistamme. Ruoka oli sielläkin erittäin hyvää (mm. teriakikanaa) kuten palvelukin. Ruuan päälle kävelimme Monastirakin luo kirpputorialueelle, jossa myydään mm. vaatteita ja kenkiä joka lähtöön. Varsinkin nuoret löytäisivät tuolta varmasti jotain itseään miellyttävää päällepantavaa. Ennen kuin haimme tavaramme hotellilta, kävimme vielä katsomassa Athens -kadun länsipuolen kävelykatuja, mutta sieltä ei löytynyt kuin pari ravintolaa. Pohdimme myös Mikro Cafen terassilla, mihin voisimme käyttää loput pari tuntia. Mitään erityistä uutta kohdetta emme kuitenkaan löytäneet, joten haimme tavaramme hotellilta ja lähdimme lentoasemalle. Kerrankin oli aikaa shoppailla kunnolla. Tällä kertaa panostimme erilaisiin kreikkalaisiin herkkuihin. :)





Loppusanat

Maisemakuvaa Ateenasta
Ateena yllätti meidät molemmat positiivisesti. Osasimme kyllä odottaa hyvää ruokaa ja leppoisaa säätä, mutta jostain syystä oletimme Ateenan olevan nuhruisempi kuin se todellisuudessa olikaan. Kävelykadut olivat mukavia eivätkä liikkeiden myyjät olleet yli-innokkaita tuputtajia. Joillakin keskustelupalstoilla on myös moitittu kreikkalaisia naisia epäkohteliaisuudesta ja jopa töykeydestä, mutta heidänkin kanssaan asioiminen sujui hyvin ravintoloissa ja kaupoissa. Eiväthän kaikki heistä toki mitään päivänsäteitä olleet, mutta samanlaista se on Suomessakin.

Ruoka oli tosiaan hyvää kaikissa paikoissa. Kreikka vaikutti muutenkin olevan yksi niistä paikoista, joissa ei tarvitse pahemmin jännittää mitä pöytään loppujen lopuksi kannetaan. Miltei kaikki ainesosat ovat tuttuja meille suomalaisille jo entuudestaan, muodossa tai toisessa. Ravintoloissa käyminen oli helppoa siksikin, että kreikkalaiset ymmärtävät englantia erittäin hyvin. Ruokailu ravintoloissa oli ehkä neljänneksen edullisempaa kuin Suomessa. Ja mitä enemmän juo alkoholijuomia, sitä vähemmän maksat suhteessa Suomen hintoihin ;).

Säätäkin voisi hehkuttaa, mutta mitä ilmeisimmin meillä kävi kelien puolesta aika hyvä tuuri. Nautimme jokaisena neljänä päivänä 25 asteen lämmöstä, kuin tavallisesti marraskuussa lämpötila pyörii 15-20 asteen tuntumassa.

Nähtävyydet olivat ihan mielenkiintoisia, mutta kuten aiemmin totesin, restaurointiin liittyvät tukirakennelmat olivat harmittavia. Eihän sille tietenkään mitään voi, että rakennelmat eivät tahdo enää pysyä pystyssä ilman tukea. Tai ainakaan eivät pysy ennen, kuin ovat tukirankansa osalta kunnostettuja. Toisaalta jos ei ole erityisen kiinnostunut historiasta, muutaman historiallisen kohteen jälkeen seuraavat eivät tarjoa merkittävästi mitään uutta katselemista. Näin on erityisesti silloin, jos alueella on "vain" raunioita ja muutamia pystyyn jääneitä pylväitä. Laajemmat ja paremmin säilyneet temppelit, muut rakennukset sekä patsaat ovat toki eri asia ja niistä osaa moni maallikkokin nauttia.

Emme välttämättä mene Ateenaan aivan lähitulevaisuudessa uudestaan (koska näimme nähtävyydet mielestämme varsin kattavasti), mutta ehkäpä joskus voisimme käydä jollakin Kreikan saarista. Ruuasta, ihmisistä ja kreikkalaisesta kulttuurista ylipäätään jäi siis meille erittäin hyvä vaikutelma jo näiden neljän päivän aikana. Suosittelemme Ateenaa kaikille niille, jotka etsivät mukavaa kaupunkilomakohdetta pitkäksi viikonlopuksi tai vaikkapa pidemmän Kreikanloman alkupäiviksi!

Edellinen sivu | Matkakertomusten alkuun
© 2012 Juha Rautiainen