|
Tänään 06.02 nimipäiviään viettävät Tea, Teija, Terhi, Terhikki ja Tiia. |
10.3.2009, tiistai
Loppusanat
Berliini vaikutti mukavalta kaupungilta, mutta kolea sää ja lehdettömät puut saivat kaupungin varmasti vaikuttamaan astetta kurjemmalta kuin se oikeasti onkaan. Ihmiset olivat ystävällisiä niin hotellissa, ravintoloissa, kaupoissa kuin muutoinkin ja matkailijan olo oli turvallinen niin päiväsaikaan kuin iltahämärässäkin. Shoppailijalle Berliini tarjoaa runsaasti kauppoja ja ymmärtääksemme Berliini pitää myös bilettäjät tyytyväisinä. Emme kuitenkaan voi laskea itseämme kuuluvaksi kumpaankaan kategoriaan. Kiertämämme nähtävyydet olivat omalla tavallaan mielenkiintoisia, mutta eivät kuitenkaan ulkoisesti mitenkään erityisen hohdokkaita (vrt. esim. Eiffel-torni, Colosseum, Pompeiji ym.). Mutta onhan se kuitenkin aina hienoa nähdä ja kokea kaikenlaisia historiallisia kohteita aivan omakohtaisesti. Ja kun vielä luimme matkan aikana kotoa mukaan ottamiamme kirjoja, niin loppujen lopuksi reissun palkintona oli ainakin antoisa kertaus Saksan lähihistoriaan.
Berliini on siis mielestämme mukava kaupaunkilomakohde, jossa kannattaa miellyttävien säiden toivossa vierailla ehkä hieman myöhemmin keväällä. Meille kolme-neljä päivää oli sopiva määrä, mutta bilettäjä, shoppailija, chillaaja saa varmasti kulumaan täyden viikonkin. Berliinissä on myös panostettu turismiin siinäkin mielessä, että matkailijoille tarjotaan eriaiheisia kävelyretkiä, bussikuljetuksia ym. ympäri kaupunkia niin päivällä kuin myöhempään illallakin.
Eipä muuta kuin Danke Schön und auf Wiedersehen! Matkamies palaa näillä näkymin reissuihin ja kertomusten pariin seuraavan kerran vasta 2010. Sitä ennen on nimittäin otettava vastaan eräs uusi kaveri, joka aloittaa oman matkansa heinäkuun puolivälissä. :)
| © 2012 Juha Rautiainen |