Matkakertomus: Japani

Johdanto

Tämä matkakertomus kertoo 8.5. - 19.5.2008 tekemästämme lomamatkasta Japaniin. Olemme jo vuosia sitten oppineet pitämään japanilaisesta ruuasta ja syksyn 2007 aikana päätimme, että käymme maistamassa ruokia ihan paikan päällä. Toinen syy Japaniin lähtemiseen oli siinä, että yksikään yhteinen matkamme ei ole suuntautunut Aasiaan. Uskoimme myös, että Japani on meille kaikin tavoin uudenlainen kokemus aikaisempiin matkakohteisiimme verrattuna.

Myös tämä matka oli puhtaasti omatoimimatka, vaikka pohdimme myös hetken järjestetyn matkan tilaamista. Järjestettyä matkaa puolsi lähinnä se, että tietyistä japanilaisista kulttuurikohteista saisi varmasti enemmän irti oppaan avustuksella. Täydellinen vapaus päättää päiväohjelmansa houkutteli meitä kuitenkin enemmän, kuten niin monta kertaa aikaisemminkin. Ja meidän puolestamme lomaan saa sisältyä myös hieman oman pään vaivaamista käytännön järjestelyiden (esim. liikkuminen paikasta toiseen) hoitamisessa.

Varasimme hotellihuoneet Suomesta käsin hotelliketjujen nettisivujen kautta ja ostimme Suomen Matkatoimiston kautta 7 vuorokauden Japan Rail Passit. Lennot varasimme suoraan Finnairilta. Muutoin suuremmat etukäteisvalmistelut rajoittuivat nettisivujen ja opaskirjojen lukemiseen. Ja olipa yöpöydällä silmäiltävänä myös Japanin kulttuurista ja historiasta kertova kirja. Kiitos vaan Sami L:lle lainasta.

GPS:mme kartat eivät ulottuneet Japaniin saakka emmekä löytäneet netistä laitteeseemme kunnollisia ilmaiskarttoja. Niinpä GPS oli mukana vain hätävarana, koska sen avulla voi kuitenkin merkitä haluamiensa kohteiden (esim. hotelli) absoluuttisen sijainnin. Käytännössä GPS:n olisi kyllä voinut jättää kotiin ja pärjäsimme ihan hyvin perinteisilläkin kartoilla. Tilanne olisi varmasti ollut eri siinä tapauksessa, jos olisimme liikkuneet Japanissa vuokra-autolla. Elektroniikan puolesta mukana oli Canon IXUS 60 -stillikamera sekä Sonyn videokamera. Kaikki tavaramme kulkivat rinkassa ja varalla oli myös yksi puolityhjä hieman tavallista pienempi matkalaukku.

Mutta nyt itse asiaan. Katso oheisen karttasivun avulla matkareittimme ja paikat joissa yövyimme. Matkakertomuksessa on tuttuun tapaan joitakin kuvia, mutta lisää löytyy täältä. Kuvien katselu vaatii selaimelta Flash-tuen.

Matka alkaa: Helsingistä Osakaan

8.5.2008 torstai ja 9.5.2008 perjantai

Lentomme Osakaan lähti melko tarkkaan ajallaan, klo 17.20. Finnairin MD-11 -koneessa oli mukavasti tilaa vähän pidemmällekin ihmiselle, mutta eipä tuollainen 9h lento missään olosuhteissa mitään herkkua ole. Koko lento meni enemmän tai vähemmän nukkumatta ja muutamaa elokuvaa silmäillen.

Saavuimme Osakaan 8.40 paikallista aikaa. Olo oli melko voipunut ja siksipä ylimääräiset kikkailut passintarkastuksessa eivät oikein jaksaneet naurattaa. Olimme nimittäin valinneet muutaman muun matkustajan tavoin lyhyemmän "Foreign Passport" -jonon, mutta eräs virkailija siirsi näennäisen sattumanvaraisesti osan jonottaneista pidempään "Foreign Passport" -jonoon. Ja meille kävi näin tietysti juuri kun oma vuoromme olisi ollut käsillä. Kukaan siirretyistä ei ymmärtänyt miksi näin toimittiin. Siinä sitä sitten jonoteltiin pitkän letkan viimeisinä. Muutoin passintarkastuksesta voisi vielä nostaa esille sen, että maahan saavuttaessa jokaisesta otetaan valokuva sekä sormenjäljet molempien käsien etusormista. Se hieman hidastaa maahan pääsyä, mutta muuten asialla ei ollut ainakaan meille mitään merkitystä. Tullissa meille puolestaan esitettiin muutama kysymys hyvin heikolla englannilla, mutta tavaroitamme ei kuitenkaan tutkittu. Emme saaneet yhdestäkään kysymyksestä selvää ensimmäisellä kerralla, mutta onneksi virkailija jaksoi sitkeästi toistaa. Ehkä odotimme liian "järkeviä" kysymyksiä, sillä virkailija kyseli meiltä asioita, joihin hän olisi saanut vastauksen lukemalla ojentamamme maahantuloilmoituksen. Ehkäpä vastauksilla ei ollut niin väliä, vaan sillä reagoiko tilanteessa jotenkin epäilyttävästi...

Kävimme ostamassa liput Osakaan vievään paikallisjunaan (1160 jeniä / kpl) ja aloitimme tunnin mittaisen matkamme kaupungin keskustaan. Olimme poikkeuksellisen uupuneita, janoissamme ja vaunussa oli kaiken kukkuraksi liian kuuma - väsyneenä kaikki tuntuu olevan pielessä. Näimme Osakaan saapuessamme tornimaisen hotellimme (Hotel Dai Ichi Osaka) pyöreät muodot, mikä lohdutti hiukan väsähtäneitä matkaajia. Koska kello oli vasta hieman yli 11, emme päässeet huoneeseemme. Huoneiden luovutus oli klo 14, minkä toki etukäteen tiesimmekin. Saimme kuitenkin jättää matkatavaramme hotellin säilytykseen. Rinkallamme oli painoa noin 18 kg ja Juha tarjoutui kantamaan rinkan itse säilytykseen. Pienikokoinen vastaanottovirkailija (nainen) oli kuitenkin sitä mieltä, että rinkan siirtely kuuluu hänen tehtäviinsä. Optimismi on toki hienoa, mutta valitettavasti hän ei saanut rinkkaa ilmaan. Koska apu ei edelleenkään kelvannut, saatoimme vain jättää hänet äheltämään rinkan kanssa ja lähdimme kaupungille tappamaan aikaa.

Koska väsymykselle ei tähän hätään voinut mitään, halusimme edes sammuttaa janomme. Japanihan on tunnettu siitä, että miltei mitä tahansa voi ostaa kadunvarsien automaateista. Juomat ovat automaattien peruskauraa. Hetkeen emme kuitenkaan tienneet pitäisikö itkeä vaiko nauraa, sillä maa tuntui nielaisseen kaikki juoma-automaatit. Aseman ostoskeskuksen herkkuosasto onneksi myi juotavaa ja tulimme samalla hankkineeksi laatikollisen sushiherkkuja. Homma toimi siten, että asiakkaat saivat itse poimia muoviin käärittyjä eri hintaisia pikkuruokia läpinäkyvään laatikkoon ja kassa sitten laski yhteishinnan. Annos täydennettiin kassalla syömäpuikoilla, soijalla sekä pienellä pussilla jäätä, jonka tarkoitus oli pitää annos viileänä ja tuoreena kotiin saakka.

Nousimme kauppakeskuksesta katutasolle etsimään penkkiä, jolle voisimme istahtaa ruokailemaan. Mutta sellaisiahan ei tähän hätään löytynyt. Myöhemmin opimme, että penkit ovat Japanissa ylipäätään hirvittävän harvinaisia. Lopulta tyydyimme istahtamaan erään ylikulkusillan portaille. Tonnikala-, lohisushit sekä munakaspallerot maittoivat Juhalle, mutta Päiviä vaivasi edelleen Suomessa hieman ennen lähtöä iskenyt vatsapöpö. Ruoka ei tahtonut upota millään. Matkan alku ei tosiaankaan näyttänyt lupaavalta, mutta tiesimme toki että emme ole lähellekään parhaassa mahdollisessa vireessä.

Penkkejä etsiessämme olimme myös onnistuneet kadottamaan hotellin, mutta onneksi kuitenkin löysimme sen pienen harhailun jälkeen. Osakassa on niin paljon korkeita rakennuksia, että ne piilottivat helposti taakseen yli 30-kerroksisen hotellimme. Katuverkosto ei muutenkaan ollut hotellimme ympäristössä loogisen ruutumainen, vaan kadut sinkoilivat minne sattuu. Ajattelimme ottaa loput odotusajasta ihan rauhallisesti ja menimme hotellin aulan yhteydessä olevaan Starbucks -kahvilaan odottelemaan. Kahvilan tarjoilijat tuntuivat jatkuvasti kilpailevan siitä, kuka kujertaa asiakkailleen hyvän päivän toivotuksen - Konichiwa - kaikkein korkeimmalta ja kaikkein pisimmän venytyksen kautta. Sitä kun kuunteli puolisen tuntia oli ihan tyytyväinen suomalaiseen vastineeseen, jossa asiakaspalvelijan vuolas tervehdys ja hänen silmäkulmaansa pesiytynyt elohiiri näyttävät aivan samalta.

Kun sitten klo 14 pääsimme huoneeseen, totesimme sen vastaavan odotuksiamme. Kaikki näytti oikein siistiltä, sängyt olivat reilun kokoiset (ja tuupattavissa yhteen) ja pöydältä löytyi vielä teekeitinkin. Heti ensitöiksemme kävimme suihkussa ja otimme maltilliset 2h päiväunet. Päivillä ei ollut vieläkään kovin hyvä olo ja siksi lähdimme ulos vasta klo 19 nurkilla. Haimme alakerran automaatista (aivan, juoma-automaatti oli lopulta lähempänä kuin osasimme aavistaa) omenamehua, mistä tulikin meille joka päivänen tapa. Päivin olo koheni omenamehun lipittelyn myötä, mikä ehkä osaltaan vaikutti tavan syntymiseen. Ja paikallinen omenamehu oli kaiken kukkuraksi järkyttävän herkullisen makuista.

Halusimme käydä Minamin (tai Namban) kaupunginosassa ottamassa ensimmäiset maistiaiset kaupungin vilskeestä, mutta metrolinjojen tulkinta oikeanlaisten lippujen ostamisesta puhumattakaan vaikutti hankalalta. Meillä kävi hyvä tuuri, kun eräs Kanadassa asunut japanilaisnainen tarjoutui auttamaan eksyneen näköisiä turisteja. Lippujen ostaminen automaatista oli loppujen lopuksi todella helppoa, eikä meillä ollut tämän ensimmäisen kerran jälkeen mitään vaikeuksia asian kanssa. Metrolinjojen tulkinta sen sijaan oli joillakin asemilla jatkossakin hieman hankalampaa kuin toisilla, mutta eipä tästäkään aiheuttanut mainittavia ongelmia. Pitää vaan ottaa rauhallisesti ja koittaa etsiä asemien erilaisista vaihtoehdoista sellainen metrokartta, jossa asemat on kirjoitettu muutoinkin kuin vain japaniksi.

Jäimme Minamissa pois Sinsabaishin asemalla. Kävelimme alueen kävelykaduilla ja pistäydyimme muutamissa tavarataloissa. Ja pitihän sitä käydä pelitalojakin kurkkaamassa. Niissä suosituin peli vaikutti olevan parilla nappulalla ohjattavat robottikourat, jotka koitetaan saada osumaan palkinnon (esim. pehmolelu) kohdalle. Lisäksi on olemassa toisenlaisia pelitaloja, joissa pelataan laitteella nimeltä Pachinko. Siinä pelaajat ostavat pieniä metallipalloja tarkoituksenaan voittaa pelin avulla lisää samanlaisia palloja. Pelihalleissa on kymmenittäin Pachinko laitteita vierekkäin ja korvia huumaava meteli, välkkyvät valot ja kaikkialla leijaileva tupakansavu saivat leukamme loksahtamaan lattiaan: miten kukaan voi vapaaehtoisesti viettää vapaa-aikaansa tällaisessa paikassa. Savu ja välke vielä menettelivät, mutta se kilkatuksen kakofonia ylitti kaikki aikaisemmat kokemuksemme.

Söimme eräässä italialaisessa ravintolassa peruspastat, koska tiesimme ehtivämme tutustua paikallisiin ruokiin myöhemmin loman aikana. Toisaalta Päivin vatsakaan ei kaivannut mitään kovin eksoottista. Palasimme lopulta hotellimme lähettyville ja haimme kaupasta hieman aamupalatarpeita. Vihdoinkin pääsisimme nukkumaan aikaeroväsymyksen pois ja näkisimme Japanin kirkkain silmin.

Matkakertomusten alkuun | Seuraava sivu