Matkakertomus: Japani

Retki Hiroshimaan sekä vierailu eräässä Osakan korkeimmista rakennuksista

10.5.2008, lauantai

Heräiltiin n. 7.30 maissa ja tuntia myöhemmin kävelimme kohti Osakan keskustan rautatieasemaa. Taivaalta tihutteli vettä, mutta sillä ei ollut meille merkitystä koska pääsimme luikahtamaan maan alle aivan hotellimme edustalta. Käytössämme olleen melko ylimalkaisen kartan avulla onnistuimme löytämään lipputiskin, jolta lunastimme Suomesta ostamamme seitsemän vuorokauden Japan Rail Passit. Rail Passien idea on siis se, että ulkomaalaiset voivat sellaisen ostamalla matkustella valitsemansa ajan JR-linen junilla (paikallisjunat sekä kaupunkien väliset luotijunat) niin paljon kuin haluavat tiettyyn kiinteään hintaan. Passi on ehdoton ostos kaikille niille ulkomaalaisille, jotka tietävät tarvitsevansa junaa liikkumiseen Japanissa. Japan Rail Passia ei voi ostaa enää Japanista.

Varasimme samassa yhteydessä shinkanseniin (luotijuna) paikkaliput välille Osaka - Hiroshima. Meidän piti kuitenkin matkata JR-linen paikallisjunalla muutaman minuutin verran Shin-Osakan asemalle, josta pikajunamme lähti Hiroshimaan kello 9.59 . Meillä oli ennen lähtöä sopivasti aikaa hankkia matkaevästä 1,5 tunnin junamatkaa varten.

Ensimmäinen luotijunamatka sujui mukavasti ja jonkin aikaa junan hurjaa nopeutta hämmästellen. En valitettavasti saanut tarkkaa nopeutta mitattua, koska tunnelit haittasivat GPS -vastaanottimen lukittumista satelliitteihin. Nopeutta oli arviolta 250 - 300 km/h. Monet mutkista olivat kallistettuja, mikä tuntui varsinkin aluksi jännittävälle. Junan kulku oli erittäin tasaista ja hiljaista. Junahenkilökunnan toimintaan liittyi muuten eräs aika hauska yksityiskohta: jokainen henkilökuntaan kuuluva kumarsi aina vaunuun saapuessaan ja vaunusta poistuessaan. Vasta tämän jälkeen alkoi lippujen tarkistus tai tarjoilujen myynti. On siinä työpäivän aikana kumartelua kerrakseen.

Perillä Hiroshimassa totesimme, ettemme selviydy päivästä ilman sateenvarjoja. Niinpä paukkasimme ensimmäiseen asemakompleksin alta löytyneeseen tavarataloon etsimään varjoja. Erään myyjän avustuksella löysimme "sateenvarjo-osaston" ja valitsimme kompaktit reppuun mahtuvat varjot. Mutta kuinka ollakaan, myyjä ei halunnut myydä niitä meille. Käsimerkeistä ja haparoivista englanninkielen sanoista ymmärsimme, että olimme yrittäneet ostaa auringon säteiltä suojaavat varjot. Onneksi myyjä arvasi, mitä oikeasti tarvitsimme ja näin saimme kuin saimmekin hankittua itsellemme oikeat sateenvarjot. Hintaa yhdelle varjolle tuli vaivaiset 6e, mikä oli mielestämme varsin kohtuullinen summa kestäviksi osoittautuneista ja pieneen tilaan mahtuvista varjoista.

Alkuperäisen suunnitelmamme mukaan meidän piti kävellä Hiroshiman rautatieasemalta noin 15 minuuttia kaupungin ytimeen tärkeimmille nähtävyyksille. Yllättävän rankkana langennut sade oli kuitenkin vesittää tuon suunnitelman, sillä ohuet kangaskengät ja vedenpitävän takin päälle unohtunut reppu olivat jo muutaman minuutin kävelyn jälkeen läpimärkiä. Koitimme kysellä matkan varrelta ihmisiltä vinkkiä siitä, mistä ja miten voisimme ostaa liput ratikkaan. Yhteistä kieltä ei kuitenkaan tahtonut löytyä. Lopulta eräs mies väitti meille, että ratikkaliput olisi pitänyt hankkia jo Hiroshiman päärautatieasemalta. Olimme jo sen verran pitkällä, että päätimme kävellä loppumatkan. Sateesta huolimatta lämpöä riitti parinkymmenen asteen verran, joten ainakaan ei ollut kylmä.

Kävelimme sateen vuoksi melko pikaisesti läpi Peace Memorial Parkin ja menimme suoraan Peace Memorial Museumiin. Sisäänpääsy maksoi vain 50 jeniä, eli ei käytännössä mitään. Museo keskittyy 6.8.1945 klo 8.15 600m kaupungin yllä räjäytetyn ydinpommin taustojen ja seurausten esittelyyn. Esillä on poliittisia kirjeitä ja kannanottoja, pienoismalleja (esim. Hiroshima ennen ja jälkeen ydinpommin), valokuvia, räjähdyksessä sulaneita esineitä ym. Museossa kannattaa mielestämme käydä, olipa aihe entuudestaan tuttu tai ei. Opaskirjoissa tosin varoitellaan, että museossa käynti voi olla joillekin henkilöille erittäin ahdistava kokemus.

Kävimme vielä museon jälkeen läheisessä uhrien muistolle pystytetyssä rakennuksessa (National Peace Memorial Hall). Tästä paikasta jäi mieleen erityisesti sähköinen tietokanta, johon on pyritty listaamaan valokuvien kera kaikki pommituksen uhrit. (todettakoon vielä varmuuden vuoksi, että ihmisistä otetut valokuvat olivat ajalta ennen ydinpommin vaikutuksia). Sateesta huolimatta kävelimme vielä hetken puistossa ja tutustuimme erilaisiin muistomerkkeihin. Menimme sitten etsimään ratkaisua ratikkalippupulmaamme.

Hiroshiman liikennelaitoksen infotiskiltä löysimme tiedon, jonka mukaan ratikkaan mennessä ei tarvitse olla lippua, vaan sen voi ostaa hypättyään kyytiin. Yllättävä tieto, kun sitä vertasi aiemmin paikallisten puheista ymmärtämäämme. Ensimmäisen ratikan kohdalla huomasimme, että aivan liukuoven vieressä tosiaan oli laite, joka voisi kuin voisikin ottaa rahaa vastaan. Vaan eipä yrityksistämme huolimatta ottanut ja hyppäsimme ratikasta ulos juuri ennen ovien sulkeutumista. Emme ehtineet pohtia tapahtunutta kuin vajaan minuutin, kun paikalle tuli uusi ratikka. Menimme sisään vaunun eri ovesta ja tajusimme, että olimme edellisessä ratikassa koettaneet survoa rahaa lipuille tarkoitettuun laitteeseen. Nyt kohtasimme helpotukseksemme lipunmyyjän sekä laitteen, johon kolikot näyttivät sopivat. Ajattelimme pelata varman päälle ja ojentaa rahat lipunmyyjälle. Hän ei kuitenkaan rahoja huolinut. Kun lähestyimme kolikot kädessämme kohtaa, jonne rahat olisi voinut laittaa, hän peitti laitteen kädellään. Tässä vaiheessa olimme jo aika hölmistyneitä. Päätimme ottaa aikalisän tarkkailemalla miten paikalliset hoitavat asian. Pian kävikin ilmi, että matka maksetaan vasta ratikasta poistuttaessa. Voi sitä onnea, kun pääteasemalla saimme tipautettua 2 x 150 jeniä laitteeseen vastineeksi matkasta.

Ratikkaepisodi oli kasvattanut ruokahaluamme ja päätimme etsiä rautatieasemalta syötävää. Erään opaskyltin mukaan ravintolakeskittymä löytyy kerroksesta kaksi ja niinpä otimme kerroksesta yksi liukuportaat ylöspäin. Olisi kai jostain pitänyt arvata, että Japanissa ensimmäisen kerroksen jälkeen tulee kolmas ja rakennettu toinen kerros löytyy kai jostain neljännestä ulottuvuudesta. Homma meni täysin naurettavaksi siinä vaiheessa, kun kolmannesta kerroksesta ottaa liukuportaat alaspäin ja vastoin olettamaamme pääsimme nyt toiseen kerrokseen. Etsimme Hiroshiman alueen Okonomiyakia tarjoilevan ravintolan, josta Juha tilasi omansa juustotäytteellä ja Päivi puolestaan tilasi erikseen possu-kasvis-nuudeliannoksen. Okonomiyakia on verrattu eri lähteissä niin omelettiin, pizzaan kuin pannukakkuunkin, mutta mikään noista ei toki täydellisesti onnistu kuvaamaan tätä ruokaa. Siinä on perusraaka-aineena nuudeleita, paistettua munaa, okonomiyaki-kastiketta sekä vapaavalintainen täyte, joka voi olla esimerkiksi possua, mustekalaa, katkarapua tms. Ruoka oli oikein hyvää, mutta ei sinänsä mitään uskomattoman ihmeellistä. Ravintola oli aika ahdas ja pöytäseurana meillä oli kaksi sakea kipannutta miestä ja yksi nainen. Pöytäseurue kiinnitti jossakin vaiheessa huomiota tapaamme pitää syömäpuikkoja ja siitä riitti hetkeksi riemua. Koetimme kyllä katsoa heiltä malliksi "oikeaa tapaa", mutta emme kyllä huomanneet omassa otteessamme merkittävää eroa. Olimme kuitenkin syöneet puikoilla ennenkin ja mikä tärkeintä, ruoka menee puikkojenkin kanssa suuhun ilman suurempia ongelmia. Naureskelu ei toki meitä loukannut ja hymyilimme mukana, mutta olimme silti hieman yllättyneitä tavallisesti niin pidättyvien japanilaisten reaktiosta. Taisipa sake poistaa heiltä joitakin estoja.

Olimme alun pitäen suunnitelleet käyntiä Miyajimassa, mutta turisti-infon avustuksella saimme selville, että sade jatkuu koko päivän. Niinpä otimme Shinkansenin takaisin Osakaan ja kävimme hotellilla vaihtamassa kengät kuiviin. Lähdimme sitten maanalaisen kävelytieverkoston kautta kohti Umeda Sky Buildingia, joka on Osakan seitsemänneksi korkein pilvenpiirtäjä (173m). Lonely Planetin opaskirjan mukaan paikalle piti päästä maan alla, mutta tämä ei kyllä aivan pitänyt paikkaansa. Sateenvarjoa olisi siis tarvittu. Käynti pilvenpiirtäjässä maksoi 700 jeniä / hlö. Pimeys oli jo laskeutunut Osakan ylle, kun nousimme näköalahissillä liki 150m korkeuteen, jossa siirryimme kaksoistornista toiseen liukuportaiden avulla. Tuntui aika hurjalta siirtyä tornista toiseen sellaisessa suht' kapeassa maisematuubissa. Pilvenpiirtäjän katolla luonnollisesti tuuli jonkin verran, mutta kaupungin yössä hehkuvia valoja katsellessa heikohko sää unohtui.

Palasimme Umeda Sky Buildingilta Osakan asemalle ja menimme erääseen japanilaiseen ravintolaan. Menu oli kirjoitettu heikolla englannilla ja ehkäpä juuri siksi emme saaneet aivan sitä mitä tilasimme - mutta aika lähelle kuitenkin. Söimme pääsääntöisesti sushia, mutta ateriaan kuului myös friteerattuja kanansiipiä. Oli oikein herkullista ja kohtuuhintaista. Ruuan päälle kävelimme hotellille lepäilemään ja suunnittelemaan seuraavaa päivää.

Edellinen sivu | Seuraava sivu