Matkakertomus: Keski-Norja

Hurtigruten

29.7.2008, tiistai

Heräsimme aamulla tapaamaan parkkiautomaattia, eli ostimme muutaman tunnin lisäaikaa. Pakkasimme samalla osan tavaroista autoon ja menimme sitten aamupalalle. Aamupala oli poikkeuksellisen hyvä - tarjolla oli jopa lettuja, jotka osa lukijoista tuntee paremmin nimellä räiskäleet, (p)lätyt tai jopa ohukaiset. Kirjauduimme hotellista, hoidimme auton lopullisen pakkaamisen ja teimme sitten lyhyen lenkin Trondheimin katetdraalille (Nidaros Cathedral). Oli muuten harvinaisen pimeä katedraali. Sen sisällä ei saanut kuvata, joten en pysty todistamaan väitettä, mutta voitte kuvitella tälle sivulle täysin mustan suorakaiteen. ;) Mutta tätä ei pidä tulkita siten, etteikö paikka olisi vierailemisen arvoinen - päinvastoin! Pihamaalta löytyi tuona päivänä myös myyntikojuja, joissa myytiin erilaisia norjalaisia käsitöitä.

Ajoimme noin kilometrin verran satamaan ja löysimme kuin löysimmekin oikean laivan. Satama-alue oli vähän nuhjuinen eikä meillä ollut täyttä varmuutta siitä, missä kohdassa pitäisi jonottaa. Mutta puhumalla siitäkin selvittiin. Suomessa ei onneksi tarvitse pahemmin puhua, kun vastaavissa tilanteissa toimitaan miltei sotilaallisella tarkkuudella. Odoteltuamme aikamme lastausvuoroa tajusimme muiden touhuja seurailemalla, että vain kuljettaja saa mennä auton kanssa ruumaan. Näin ollen Päivi otti mukaansa yli puolet tavaroista ja käveli laivan uumeniin. Juha jäi autoon odottelemaan epävarmuuden kolkutellessa mielessä: Laivan olisi nimittäin pitänyt jo lähteä. Vaan kyllähän sitä lopulta kyytiin päästiin. Hommahan meni niin, että auto piti ajaa laivan kyljessä olevaan hissiin, joka laski autoa muutaman metrin verran alaspäin varsinaiseen ruumaan. Hissin jälkeinen ensimmäinen mutka oli niin ahdas, ettei siitä selvinnyt ilman vekslailua. Loppujen lopuksi Juha sai auton käsketylle paikalle ilman naarmuja. Loput tavarat mukaan ja menoksi...tosin auton avaimet piti antaa yhdelle karvanaamalle, joka oli satamassa revitellyt hullunkiilto silmissä uutuuttaan loistavalla pakettiautolla. Argh. Ukko kyseli lisäksi muovisen ajoneuvokortin perään. Sellainen olisi kai pitänyt hakea laivasta heti satamaan saavuttua, vaikka ei siitäkään asiasta oltu annettu minkäänlaisia toimintaohjeita. No, ukko tyytyi onneksi matkavarauslapun paperikopioon ja antoi auton avaimista vastinkappaleen. Kun sitten tapasin Päivin laivan vastaanotossa, niin hänelle oli tietysti annettu kaikki tarpeelliset muoviläpyskät...

Kipitimme heti kannelle katsomaan laivan lähtöä satamasta. Menimme sitten varaamaan illallisen klo 18.30 kattaukseen. Koska kello oli vasta noin 13.00, söimme omia eväitä hytissä ja menimme sitten kannelle 7 lukemaan kirjoja. Eihän siitä tullut mitään, kun Juha hyytyi tuoliinsa ensimmäisen sivun jälkeen ja niinpä otimme hytissä tunnin päiväunet. Päikkäreiden päälle oli iltapäivädrinkkien hörppäisyn ja maisemien ihailun vuoro. Sitten suihkuun ja illalliselle.

Illalliskokemus oli jokseenkin norjalainen, eli missään ei taaskaan ohjeistettu mitään ja asioiden organisointi on hoidettu hieman vasemmalla kädellä. Esimerkiksi meidän pöytäämme ei oltu muistettu kattaa eikä ylipäätään koko pöytävaraustamme löytynyt. Onneksi illallisella oli tilaa ja niinpä pöytämme katettiin odotellessamme. Tilasimme kaksi lasillista valkoviiniä ruualle ja kun ne sitten kiikutettiin pöytään, piti lompakko kaivaa samantien esiin. Ateriaan sisältyvää leipääkin sai vasta erikseen pyydettäessä. Satuimme nimittäin huomaamaan, että naapuripöydissä leuat kävivät ja muruset lentelivät. Tarjoilija kuulemma vaan unohti tuoda leivät pöytään - noh, sattuuhan sitä. Hieman myöhemmin pyysimme myös vettä ja kun Juha oli ottamassa lompakkoa esiin, kuulimme ettei vesi maksa mitään viinin kanssa. Ok. Kuten ehkä jo tuli selväksi, me emme tienneet mikä maksaa mitäkin ja milloin maksetaan, kun missään ei kerrottu mitään. Emme edes tienneet mitä illallisen maksaa, mutta siinä otimme kyllä ihan tietoisen riskin.

Alkuruuaksi kaikille tarjoiltiin kukkakaalikeittoa. Se oli oikein maistuvaa, mutta ei kovin mielenkiintoista. Pääruuaksi oli taimenta, perunaa ja kasviksia. Tämäkin oli ihan perus-hyvää, mutta laivan kokki voisi kyllä käydä vielä kertaalleen kurssin aiheesta "kuinka keitän perunat kypsiksi". Päivin perunoista yksi oli käytännössä täysin raaka, hui kamalaa. Jälkiruuaksi meille tarjoiltiin suklaa-kahvi -vaahtoa ja hilloja. Tämän osalta ei mitään valitettavaa. Huomasimme, että pariskunta Päivin takaa lähti pois koskematta jälkiruokaan. Heidän pääruuistaankin oli puolet syömättä. Ehkä Päivin yksittäinen raaka peruna ei ollut satunnainen poikkeus, vaan suuremman raakaperunaerän ensimmäinen. Oli miten oli, nyt oli syöty ja edessä oli maksun paikka. Mutta miten maksetaan, kun tarjoilijaa ei näkynyt mailla halmeilla? No, me kävelimme kiltisti ravintolan vastaanottoon. Siinäkään ei ollut ketään paikalla. Vaan keskeltä salia pilkottikin ravintolapäällikön hahmo (oli esittäytynyt koko salille aiemmin). Pyysimme kauniisti mahdollisuutta maksaa ja hän kertoi, että voimme maksaa joko pöydässä tai hänelle. Valitsimme hänet, koska emme olleet nähneet tarjoilijaamme viimeiseen puoleen tuntiin. Ravintolapäällikön käsityksen mukaan olimme tilanneet kokonaisen pullollisen valkoviiniä. Kun sitten näytimme kuitin kahdesta valkoviinilasillisesta, hän ihmetteli miksei meiltä oltu samassa yhteydessä veloitettu ruuista. Kun kerran alettiin ihmettelemään, niin ihmetellään oikein kunnolla: Juha kertoi auliisti kokemukset ruokailusta ja ravintolapäällikkö lupasi eliminoida vastaavat työtapaturmat jatkossa. Ruuan hinnaksi muodostui muuten 740 kruunua, mikä on hieman runsaat 90 euroa (+ ne viinilasilliset 'a 8,5 EUR). Hinta-laatusuhde ei ollut oikein kohdallaan, varsinkin kun otetaan huomioon kaikenlaiset sähläykset. Kun maksaminenkin oli noin hankalaa, epäilemättä pieni osa suomalaisista olisi kävellyt ravintolasta pokkana ulos.

Ruuan päälle menimme 4. kannen kahvilaan - niin, kahville. Kun taas vaihteeksi koitimme maksaa, meille kerrottiin että kahvit eivät maksa mitään, jos on juuri käynyt syömässä. Tässä vaiheessa rupesi jo hieman hymyilyttämään, sillä varmasti aika moni muukin menisi kahville, jos tietäisi sitä jaettavan tällaisessa tilanteessa ilmaiseksi. Hetkeä myöhemmin homma meinasi mennä ihan huutonaurun puolelle, kun estraadille asteli miespuolinen syntikan soittaja ja laulajaksi olettamamme nainen. Esitys toisensa jälkeen meni nimittäin sillä kaavalla, että mies pimputteli syntikkaa (teknisesti kyllä nuotilleen) ja nainen ravisutteli kädessään jotain merisuolaraepurkin tyylistä instrumenttia. Kumpikaan ei laulanut. Odotimme sitä kyllä innolla, mutta...mutta siis ihan oikeasti, saako tuollaisesta joku ihan rahaakin. Siis jos roolina on pelkkä raepurkin rahisuttelu?! :D

Saavuimme Rörvikin satamaan 20.40, kymmenisen minuuttia aikataulusta jäljessä. Pysähdyksen kesto oli vain 30 minuuttia, mutta kyllä me siinä ajassa ehdimme pikkukylän koluamaan. Oikein nätti paikka, ei siinä mitään. Loppuillan vietimme kannella 7 lueskellen ja maisemia katsellen.

Yhteenvetona laivasta voisi sanoa sen, että tyyliltään se oli vähän kuin Viking Mariella, mutta mitään menomestaa laivalla ei ole. Ei sillä, että me olisimme sitä kaivanneet, mutta tiedoksi lukijoille. Toisin sanoen, laiva on tarkoitettu enemmänkin maisemien ihailuun ja rentoutumiseen kaikessa rauhassa. Baarista voi kyllä ostaa juomia ja moni niitä ostikin (myös me), mutta meininki ei missään vaiheessa käänny lattioilla tai portailla istuskelun puolelle toogabileistä puhumattakaan. Kokemus on siis täysin erilainen kuin ruotsinlaivoilla. Toisaalta meininki on myös palveluiden ja yleisen tyylikkyyden puolesta valovuoden jäljessä esimerkiksi Royal Caribbean risteilyaluksia. Eli Hurtigruten -risteilyltä ei oikeasti kannata odottaa mitään muuta kuin maisemia ja rauhallisuutta, niin sitten saa jopa enemmän kuin uskaltaa toivoa. Vuonot ja pienet kylät majakoineen ovat nimittäin mereltä päin katsottuna uskomattoman hienoja!

Edellinen sivu | Seuraava sivu