Matkakertomus: Keski-Norja

Bodo & Saltstraumen

30.7.2008, keskiviikko

Aamulla menimme heti kannelle katselemaan upeita maisemia. Saavuimme muutaman minuutin kuluttua Örnesiin, jossa teimme vartin mittaisen pikavierailun. Maissa käydessään oli jännä miettiä, kuinka vaikkapa kenkä jumittuisi johonkin koloon ja sillä välin laiva vaan irrottautuisi satamasta. Pysähdykset ovat nimittäin TODELLA lyhyitä, pienimmillään vain 5 minuuttia. Teimme ulkoilun jälkeen hytissämme aamupalaa ja valmistauduimme muutenkin jatkamaan matkaa autolla. Juha kipitti hieman ennen Bodön satamaan saapumista autokannelle ja huomasi, että autoa oli siirretty. Kyljissä ei näkynyt naarmuja ja renkaissa oli vielä kulutuspintaa jäljellä, joten tuskin sillä mitään kovin hurjaa rallia oli ajeltu.

Ajoimme Bodön ytimeen muutaman minuutin ja pistimme auton parkkiin. Kävimme turisti-infosta kyselemässä alueen hotelleista ja kalastusretkistä. Päivi soitti meille samantien hotellin Hotel Saltsraumenista. Kiertelimme hetken kaupunkia ja totesimme keskustan varsin kompaktiksi. Koska kylässä ei ollut kovinkaan paljoa katseltavaa, päätimme vierailla läheisessä ilmailumuseossa. Museo oli sinänsä ihan hieno (jako sotilas- ja siviili-ilmailuun), mutta ainakin Juhan keskittymistä haittasi ajatukset Saltstaumenissa kalastajaa odottelevista kaloista...

Lähdimme museolta kohti hotelliamme. Matkaa sinne oli 30 minuutin verran Bodösta. Majoituksemme oli erillissiivessä eikä mitenkään erityisen tasokas, mutta kelpasi kyllä meille mainosti. Olihan siellä kuitenkin oma WC, telkku ym. Ja autonkin sai ajettua oman huoneen ulko-oven eteen. Lähdimme katsomaan vuonon virtauksia, mutta sitä ennen Juha kävi vielä jututtamaassa erästä matkanvarrella ollutta matkailuyrittäjää, joka teki tarjouksen kalastusreissusta hintaan 650kr/h. Lupasimme miettiä asiaa, mutta mielessämme oli kuitenkin hieman edullisempi vaihtoehto, jossa saman aluksen voisi jakaa useampi kalastaja.

Ajoimme läheiselle ravintola-kahvilalle syömään. Juha tilasi kissakalaa ja Päivi lohikeiton. Erittäin hyvää! Juha koitti ensimmäisen kerran kalaonneaan ko. ravintolan rannasta, mutta paikka ei ollut kovin hyvä. Kukaan ei näyttänyt saavan kalaa ja rannassa oli paljon sitkeää levää ja jopa katkennutta siimaa. Moinen kalapaikka tietää turhia vieheenmenetyksiä. Piti siis keksiä jotain muuta. Ajoimme muutaman kilometrin päähän toisen matkailuyrittäjän juttusille ja hän neuvoi meidän kauempana asuvan kaverinsa luokse. Emme löytäneet ko. tyyppiä, mutta silti löysimme erään toisen, joka tarjoutui viemään meidät seuraavana aamuna kalaan kahdeksi tunniksi tuhannella kruunulla eli hieman vajaalla 130 eurolla (sis. polttoaine). Pienen tuumailun jälkeen päätimme tarttua tarjoukseen, koska rannalta kalastaminen vaikutti hieman hankalalta. Olisimme myös voineet vuokrata veneen, mutta koska meillä ei ollut aikaisempaa kokemusta alueesta ja virran voimakkuudesta, jätimme sen turvallisuussyistä tekemättä.

Palasimme hotellille ja jakauduimme siten, että Päivi meni hotellille lueskelemaan ja Juha hotellin edustalle rannalle kalastamaan. Rannalla oli jo aika paljon kalamiehiä ja ainakin näennäisesti parhaat paikat oli varattu. HUOM! Seuraava kursiivilla kirjoitettu on tarkoitettu vain niille, jotka ovat todella kiinnostuneita kalastuksesta. Siis TODELLA kiinnostuneita. Muut voivat hypätä aiheen yli menettämättä yhtään mitään. :)

Valitsin kalastuspaikan yksinkertaisesti sillä perusteella, että muita paikkoja ei ollut oikein vapaana. Valitsemassani kohdassa on pienehkö kalliosyvennys, jonne arvioin pystyväni saaliit ohjaamaan. Mutta se kohta mistä itse kalastus tapahtui, oli varsin jyrkkää kalliota eikä aivan vedenrajaan ollut asiaa. Vedenkorkeus nimittäin vaihtelee vuonossa varsin nopeasti ja veteen putoaminen ei ole millään muotoa suositeltavaa. Virta on nimittäin erittäin voimakas.

Käytössäni oli suht' järeät haukivälineet ja useita eripainoisia pilkkejä. Laitoin siiman päähän 100g pilkin, joka ylitti kyllä kalastussetin viehesuosituksen selvästi. Ensimmäinen heitto ei kantanutkaan kovin pitkälle, mutta sisään kelattaessa jokin tuntui yht' äkkiä laittavan vastaan. Epäilin hetken, olinko saanut siiman päähän hirmuisen köntin levää, mutta kyllä siellä kala oli. Ja iso. Kello oli 18.11 ja painoin ajan mieleeni, sillä halusin tietää miten kauan kalan väsyttelyyn kului aikaa. Uskoin, että väsyttelyyn voisi mennä jopa 10, ehkä jopa 15 minuuttia. Vaan kuinka väärässä olinkaan.

Kun olin vääntänyt jurottavan kalan kanssa 20 minuuttia, oli pakko soittaa Päivi paikalle kuvaamaan. Olin tässä vaiheessa vakuuttunut kalan suuresta koosta, vaikka en sitä ollut vielä nähnytkään. Kalan käyttäytyminen oli siinä mielessä mielenkiintoista, että se ei pyrkinyt kauemmas rannasta tai vuonon hurjiin syvyyksiin. Tällöin se olisi vetänyt helposti kaiken siiman kelalta. Kala laittoi vastaan oikeastaan vain silloin, kun olin onnistunut hivuttamaan sitä muutaman kymmenen senttiä ylemmäs asemapaikastaan. Tällöin se siirtyi tyynen rauhallisesti takaisin haluamaansa syvyyteen. Se siis halusi olla koko ajan tietyssä kohdassa ja itselleen suotuissassa kulmassa suhteessa virtaan.

Ajan kuluessa muutama muukin kalastaja oli saapunut katselemaan "kamppailua". Eräskin epäili, että viehe oli pohjassa tai sitten virta vain tärisyttää vapaa. Ymmärsin kyllä, että kalan väsyttely näytti aika erikoiselta, koska kalan liikettä ei voinut havaita juuri muut kuin kalamies itse. Muutamat jopa kokeilivat kädellä siimaa koittaen näin vakuuttua kalan olemassaolosta. Runsaan tunnin kuluttua väsyttelyn alkamisesta kala tuntui jumittuneen täysin ja niinpä annoin sille muutaman minuutin aikaa paikan vaihtamiseen. Tällä tavoin sainkin sen aktivoitua taas hetkeksi. Puolentoista tunnin kohdalla kiskoin kalaa ylös niin epätoivoisesti, että onnistuin katkaisemaan koko vavan. Vieläkään en antanut periksi, vaan pyysin Päiviä hetkeksi istumaan kalliolle pitelemään siimaa ja vavanjäänteitä. Ajatuksena nimittäin oli, että kalan taas aktivoiduttua kiskon sen vähintäänkin näkösälle ilman joustavan vavan apua. Heittelin varavavalla muutaman heiton, mutta tärppejä ei tullut. Oli viimeisen yrityksen vuoro.

Aloitin viimeisen rypistyksen pyörittelemällä siimaa vavan kädensijan ympärille. Vaikka näin käytössä oli aiempaa enemmän voimaa, ei kala tuntunut antavan senttiäkään periksi. Tai sen minkä antoi, se otti hetkessä takaisin. Kun väsyttelyä oli sitten kokonaisuudessaan kestänyt 2h, siima meni poikki. Olin toisaalta aika harmistunut kun en nähnyt kalaa, mutta olinpahan saanut mielenkiintoisen kalastuskokemuksen.

Päivi lähti hotellille ja jäin heittelemään varavavalla tavoitteenani tartuttaa jotain pienempää. Oli aika epätodennäköistä, että vastaavaa jättiläisen tartuttamista tapahtuisi enää uudelleen. Seuranani minulla oli edellistä väsyttelyä seurannut nuori ruotsalaispoika. Emme kumpikaan saaneet tärpin tärppiä seuraavaan puoleen tuntiin, kunnes vieheeni lipui tarkasti samasta kohdasta kuin aiemmin...möhkälekala oli taas kiinni! En voinut uskoa sen olevan mahdollista. Tällä kertaa kala tuntui ensimmäiset 30 sekuntia selvästi edellistä aktiivisemmalta ja olin varma, ettei se ole kovinkaan syvällä pinnan alla. Hetken ajan olinkin jo näkevinäni vedessä jotain vaaleaa tai hieman siniseen vivahtavaa, mutta pyörteilevää vettä tuntitolkulla tuijoteltuaan sitä voi nähdä vaikka merenneitoja. Lisäksi levät kiemurtelivat kirkkaassa vedessä varsin hämäävästi.

Jostakin syystä olin (taas) vakuuttunut, että saan tämän kalan näkösälle. Pyysin poikaa ottamaan hieman videokuvaa ja tuomaan kalastuslaukustani limua. Suuta kuivasi ja hauiksia poltteli - en ollut valmis uuteen kamppailuun ihan näin nopeasti. Kun juoma sitten loppui, jouduin soittamaan Päivin paikalle. En varmaankaan olisi soittanut, jos olisin epäillyt etten saa tätäkään kalaa näytille. Silloinhan olisin voinut laittaa siiman samantien poikki.

Aikaa kului ja aurinko alkoi laskea horisontin taakse. Ruotsalaispoika lähti leirintäalueelle ja annoimme hänelle näiden sivujen osoitteen. Lupasin kertoa miten tämän kalan kohdalla kävi. Joten tehdään se samantien: Message to young Swedish kid at Saltstraumen 30th July 2008: I promised to tell you how my battle against the second big fish ended. Unfortunately I couldn't catch or even see the fish and finally the fishing line snapped. Anyway, thanks for sharing the experience! Kuten tuosta viestistä saattoi päätellä, siima meni lopulta poikki. Tämän kalan kohdalla huomasin, että saan kyllä liikutettua sitä myötävirtaan, mutta en pätkääkään lähemmäs pintaa. Kun sitten loppuvaiheessa näin, että kelan kampi oli vääntynyt mutkalle ja pimeys oli kovaa vauhtia laskeutumassa alueen ylle, vedin siiman poikki varoen vahingoittamasta tätä toista vapaani. Toinen 2h väsytys päättyi siis ensimmäisen tavoin ja loppujen lopuksi ainoa väsähtänyt taisi olla kalamies itse.

Kävellessämme takaisin hotellille mietin pääni puhki, olisiko jotain ollut vielä tehtävissä. Tulin siihen lopputulokseen ja olen edelleenkin sitä mieltä, että vaikka siima olisikin kestänyt, koukut olisivat todennäköisesti pettäneet seuraavaksi. Noin 100g pilkissä ei kuitenkaan ole kovin järeää kolmihaarakoukkua. Se, etten saanut kaloja ylös ei harmittanut oikeastaan lainkaan, mutta kalojen todellinen koko ja laji jäivät arvoitukseksi. Tai no, koko jäi, mutta lajista kalastusoppaallamme oli seuraavana päivänä aika selkeä käsitys.

Ennen nukkumaanmenoa piti vielä tankata ruokaa ja juomaa, koska olo oli hieman hontelo yli 4h kestäneen rankan kalastussession vuoksi. Juha laittoi käsiin kylmägeeliä ja näki koko yön painajaisia kaloista, joita ei saanut mitenkään ylös...ei edes tulitikkuaskin mittaista ahventa. :)

Edellinen sivu | Seuraava sivu