Matkakertomus: Keski-Norja

Kalaparatiisista Narvikin slummeihin

31.7.2008, torstai

Heräsimme kahdeksan maissa - jos ollaan oikein tarkkoja, niin kyllä me aamuyöllä heräilimme lokkien täysin sekopäiseen huutamiseen, kaihtimien paukkeeseen ja vaikka mihin. Juha todennäköisesti myös omien painajaistensa välissä olleisiin mainostaukoihin.

Kävimme suihkussa ja hotellin ravintolassa hyvällä aamupalalla. Ajoimme sitten kalastusoppaamme Geoffreyn luokse. Hän on vetänyt joitakin vuosia vaimonsa Elisabethin kanssa Tuvsjyen aktiviteettiyritystä, joka tarjoaa paitsi kalastuskokemuksia, myös majoitusta, paikallista ruokaa ym.

Olimme hieman etuajassa ja Geoffrey laitteli välineitä valmiiksi reissua varten. Muutama vapa, kahvia, keksiä, pelastusliivit päälle jne. Veneeksi hän otti 60 hevosvoimaisen korkealaitaisen Yamarinin.

Ajoimme keskelle Saltstraumenin lahtea. Pyörteet olivat melkoisen ja vene vatkasi aika tavalla puolelta toiselle. Geoffreyn mukaan virtaukset olivat hieman liian voimakkaat optimaalisen kalantulon kannalta. Juha kuitenkin nosti veneeseen muutaman pienehkön sein, suurimman ollessa vajaat 2kg. Ajoimme hetken kuluttua paikkaan, jossa vesi puristui selkeästi Saltstraumeniakin kapeamman väylän läpi. Ranta (pohja) oli erittäin äkkijyrkkää ja syvyys vaihteli 20 - 120 metrin välillä. Kalaa kyllä kaikuluotaimen mukaan liikkui, mutta kalastus noin vaihtelevalla pohjalla oli vaikeaa. Välillä pilkki nimittäin löysi pohjan sen 20m syvyydestä ja välillä taas pohjaa ei virtausten ja hurjan syvyyden vuoksi tavoittanut lainkaan. Koko ajan piti myös varoa, ettei siima mene potkuriin. Venettäkään ei näyttänyt olevan helppoa pitää paikoillaan virrassa. Tältäkin paikalta Juha nosti veneeseen muutaman kalan. Toisinaan koukuissa oli useampikin kuin yksi kala. Ihan kivaa touhua, mutta on siinä veivaamista jos kala on tarttunut jostain 50 - 100m syvyydestä

Kahden tunnin kalastusreissu oli yllättävän antoisa, vaikka kalojen koko ei aivan vastannutkaan toiveita. Geoffrey oli todella mukava ja puhui täydellistä englantia. Hän oli kuulemma työskennellyt aikaisemmin mm. Lontoon pörssissä ja tehnyt kaikenlaista muutakin maan ja taivaan väliltä aika monessa eri maassa.

Juhaa lohdutti myös se, että Geoffrey epäili edellispäivänä koukkuun tarttuneita ja välineet rikkoneita (vai rikkoiko kalastaja ne itse?) kaloja halibuteiksi. Hänen tietääkseen kukaan ei ollut saanut ko. kaloja ylös rannalta. Kalojen paino voi kuulemma olla mitä tahansa 10 kilon ja jopa 300 kilon väliltä. Hänen mukaansa jo vajaat 10 kiloinen kala voi olla virrassa ylivoimainen vastus, sillä ne osaavat käyttää kampelamaista littanaa kehoaan apuna ottaakseen voimakkaasta virrasta tukea. Näiden kalojen tapoihin kuuluu myös ärsyttävä paikallaan jurottaminen. Eli vaikka välineet olisivat olleet selvästi järeämmät, kalojen ylösnosto rannalle olisi ehkä kaikesta huolimatta jäänyt haaveeksi.

Ajoimme edellispäivänä tutuksi tulleelle kahvilalle. Päivi otti kaakaon ja Juha kiskaisi hampurilaisaterian. Jostakin syystä minkäänlaisia kalapohjaisia ruokia ei ollut tuohon aikaan päivästä saatavilla. Kirjoitimme postikortteja ja suunnittelimme matkan jatkoa. Päätimme ajaa Narvikiin, mutta sitä ennen ostimme lähikaupasta hieman siimaa, pari pilkkiä sekä matkaevästä.

Ajomatkaan kuului yksi tankkaus, yksi lautta ja yhdet ylinopeussakot. Ei meillä ollut edes mikään kiire, mutta Juha vanha puusilmä täräytti 60km/h alueella tutkaan 72km/h. Se oli yllättävän kallis huolimattomuusvirhe, jonka olisi voinut jättää tekemättä. Mistään sakkorysäpaikasta tässä ei kuitenkaan ollut kyse, sillä poliisit olisivat ihan hyvin voineet laittaa tutkan jyrkkään alamäkeen, jossa 80km/h alue muuttuu mutkan takana 60km/h alueeksi. Tuollaisia paikkoja on Norjassa aika paljon ja ennen sakkojen saamista nopeutta olikin tapana pudotella voimakkaalla moottorijarrutuksella suoranaisen jarruttelun sijasta. Voitte olle varmoja, että loppumatkasta jarrupalat olivat reippaammassa käytössä... Todettakoon muuten vielä se, että sakkoja ei enää nykyään makseta Norjassa paikan päällä, vaan raha siirtyy ah niin edullisesti kansainvälisen tilisiirron kautta.

Päivi oli autolauttaa odotellessamme soittanut erääseen Narvikin hotelliin ja periaatteessa varannut sieltä huoneen. Kuitenkin kun pääsimme hotellin pihaan, leuat tipahtivat penkkiin. Ihan järkyttävä rähjä! Maali hilseili ulkoseinistä ja ikkunoiden kaihtimet olivat täysin vinksin vonksin. Pohdimme hetken, että pitäisikö käydä sisällä sanomassa kiitos ei, mutta poikkeuksellisesti annoimme asian vain olla. Ei kaikkein kohteliainta käytöstä, mutta olisi meillekin voitu kertoa hotellin olevan toipumassa ydinpommin jäjiltä...

Seuraavaksi kävimme katsomassa Hotel Viktoriaa, jonka nimi lupasi paljon. Vaan sekin oli ottanut osumaa ja seutukin oli hämmästyttävän slummimaista. Lopulta valitsimme sitten hotellin nimeltä Quality Hotel, jonka vastaanotto oli siisti, henkilökunta asiallisesti pukeutunutta ja vasta huone tarjosi pienen yllärin. Mitä nyt maali vähän hilseili katosta, lattia kupristeli ja ikkunasta avautui kaunis vuoristomaisema...tosin huoneemme ja vuorten välissä oli sitä tuttua slummia ja heti ikkunan alla hotellin roskalavat. Ihan sama, päivä oli muutenkin hieman latistunut loppua kohden...

Ajoimme auton läheisen ostarin karuun parkkihalliin. Ostari itsessään oli jo kiinni emmekä meinanneet löytää ulospääsyä, koska monet ovista oli jo lukittu. Illan päätteeksi kävimme vielä Pepe's Pizzassa. Se reissu meni kutakuinkin hyvin ja oli itse asiassa hauska seurata naapuripöydän kolmenhengen seuruetta, joista suunnilleen jokainen tilasi (erehdyksessä) perhepizzan. Onneksi saivat sentään jämät mukaan. :)

Narvik kyllä yllätti, sillä kaupunki oli suoraan sanoen ruma. Ympäristössä varmasti riittää mielenkiintoisia aktiviteetteja (kalastus, sukellus, patikointi, laskettelu ym.), mutta itse kaupunkiin tuskin kannattaa mennä lomailemaan.

Edellinen sivu | Seuraava sivu