|
Tänään 06.02 nimipäiviään viettävät Tea, Teija, Terhi, Terhikki ja Tiia. |
24.6.2005, perjantai
Odottelimme laivan kannella puolitoista tuntia ennen kuin tuli meidän vuoromme lähteä laivasta. Ne, joilla oli esimerkiksi lento aamupäivällä, pääsivät laivasta ennen meitä. Aika kului vesitasoja katsellessa. Myös huoltomiehillä piti kiirettä laivan kunnostusten kanssa, sillä uusi ryhmä matkustajia nousisi laivaan muutaman tunnin kuluttua. Kun pääsimme Kanadan tullista, haimme rinkkamme ja veimme ne säilytykseen muutamaksi tunniksi. Meidän oli näin mukavampi kierrellä Vancouverin katuja ennen kuin voisimme mennä hotellillemme.
Menimme erääseen rantakahvilaan istuskelemaan ja jatkoimme keskustelua, jonka olimme aloittaneet aamulla katsellessamme vesitasoja..."kyllähän sitä ehkä voisi mennäkin vesitasolla lentelemään.." ja niin me sitten kävimme juttelemassa lentoyhtiön tiskillä hinnoista ym. yksityiskohdista. Otimme mukaamme esitteitä ja mietiskelimme vielä illan aikana muutamaan otteeseen, uskaltautuisimmeko kyytiin. Haimme samalla läheisen IMAX -teatterin hinnaston ja ohjelmalehtisen.
Kello oli 13 ja ajattelimme, että ehkä meidät otetaan jo hotellilla vastaan. Hotellimme sijaitsi Vancouver -lahden toiselle puolella, jonne pääsi näppärästi Sea Busilla, eli lautalla. Valitettavasti huoneemme ei ollut vielä valmis, mutta saimme jättää rinkat hotellille säilytykseen. Kävimme ostamassa eräästä maustekaupasta tulista chilikastiketta kotiinviemiseksi. Kun noin tunnin päästä palasimme takaisin (näin oli sovittu), ei huoneemme ollut vieläkään valmis. No, siinä sitten odoteltiin tovi jos toinenkin vastaanoton sohvalla. Kävi ilmi, ettei siivooja ollut tullut ajoissa töihin.
No, kun lopulta pääsimme huoneeseen, oli se odottamisen arvoinen. Meillä oli oma parveke ja hyvät näkymät Vancouverin keskustaan. Kävimme suihkussa ja palasimme keskustan IMAX -teatterille. Ostimme liput kahteen näytökseen: 3D Sharks ja Alaska Wilderness. Yksi esitys kesti 45 minuuttia ja nämä pätkät esitettiin peränjälkeen. 3D Sharks oli ihan mielenkiintoinen kokemus, sillä saimme päähämme 3D lasit, joiden ansiosta tuntui kun olisi ollut veden alla haiden, meduusojen ja muiden merenelävien kanssa. Alaska Wilderness taas oli tavallisempi luontodokumentti, jonka aihe sattui kiinnostamaan meitä juuri Alaskasta tultuamme.
Leffojen jälkeen kävimme syömässä ja palasimme sitten hotellille.
| © 2012 Juha Rautiainen |