Matkakertomus: Kanada ja Alaska
Toronto: kaupungilla kiertelyä
11.6.2005, lauantai
Heräsimme jälleen noin seitsemän maissa. Uutisissa kerrottiin, että Torontossa oli "extreme heat alert". Tilannetta hoidettiin jakamalla halukkaille vettä ja päästämällä heitä viilennettyihin tiloihin ympäri kaupunkia. Onneksi meillä oli huoneessa ilmastointilaite!
Lähdimme Eatonin ostoskeskukseen hakemaan aurinkovoidetta ja esitteitä nähtävyyksistä. Ostimme metroon kokopäiväliput, ajoimme sillä Union Stationille. Kävimme varaamassa paikat tulevan tiistain Baseball-otteluun. Haimme aamupalaksi donitsit ja menimme sitten Queens Parkiin. Jatkoimme jalan Bloor Yorkvillen kaupoille. Yllätykseksemme huomasimme, että Toronton alla voi kävellä vaikka miten pitkiä pätkiä. Kauppoja riitti ja ilma oli vilpoinen ja raikas. Jossakin vaiheessa söimme hampurilaiset ja tutustuimme uuteen nautintoaineeseen, Root Beeriin. Nimestään huolimatta kyse on virvoitusjuomasta, ei alkoholipitoisesta oluesta. Aika erikoisen makuista juomaa. Alkumaku oli Juhan mielestä hyvä, mutta jälkimaun peittämiseksi teki mieli hörppäistä heti uudestaan. Pidemmän päälle ei siis kovin näppärä juoma.
Hyppäsimme taas metroon ja ajoimme Toronton taidegallerialle. Lyhyesti ja ytimekkäästi, taidemuseo oli äärettömän suppea ja Henry Moore oli tehnyt typerännäköisiä patsaita. Paikkaa ei voi suositella kuin pikkurilli pystyssä kulkeville taidehifistelijöille ;)
Palasimme kaupan kautta hotellille lepäämään. Illemmalla lähdimme vielä käymään Little Italyssa (eräs kaupunginosa) ja meinimme syömään pastat samaan paikkaan, jossa olimme edellisenä päivänä syöneet pizzaa. Ja kyllä, meidät muistettiin "eilispäivän pizzansyöjinä". Pasta oli ainakin yhtä hyvää kuin se pizza. Lopuksi palasimme hämärtyviä, mutta hyvin turvallisentuntuisia Toronton katuja pitkin hotellille.
Edellinen sivu |
Seuraava sivu