Matkakertomus: Kanada ja Alaska

Torontosta lentäen Vancouverin kautta Anchorageen

15.6.2005, keskiviikko

Menimme puoliltayöin nukkumaan ja hetken päästä Juha sai kaveriltaan tekstiviestin, että onko kaikki ok, kun Alaskassa on kuulemma ollut maanjäristyksiä. No olihan meillä, kun emme ihan vielä olleet päässeet Alaskaan saakka. Uutissa ei kerrottu mitään Alaskan maanjäristyksestä, joten kyseessä oli kaiketi jokin aika pieni järistys. Ulkona välähteli ja jyrisi. Olisi mukavaa, jos torontolaiset saisivat vähän helpotusta tukalaan kuumuuteen.

Nukuimme muutaman tunnin, kunnes kello herätti meidät puoli viideltä aamuyöllä. Pakkasimme tavarat loppuun ja tilasimme vastaanotosta taksin. Ja huh, miten pienistä väleistä kuljettaja moottoritiellä pujottelikaan.

Ensimmäinen lentomme oli Torontosta Vancouveriin, jota seurasi jatkolento Alaskan Anchorageen. Lähtöselvitys sujui Toronton kentällä sutjakkaasti. Meitä muistutettiin siitä, että haemme rinkkamme Vancouverin kentältä ja hoidamme ne tullin läpi Ancorageen lähtevään koneeseen. Tämä siitäkin huolimatta, että matkatavaroiden määränpääksi oli jo valmiiksi merkitty Anchorage. Ok, tämä selvä. Istuimme koneessa tunnin verran ilman että mitään tapahtui, sillä ensiksi joku matkustaja jätti tulematta koneeseen ja hänen matkatavaransa piti turvallisuussyistä poistaa kyydistä ja toinen ongelma liittyi siihen, että lentokone juuttui kiinni porttiin. Tunti sinne tai tänne, mutta meidän vaihtoaikamme Vancouverissa kutistui tuntiin ja kymmeneen minuuttiin. Ajan voisi kuvitella riittävän vaikka mihin, mutta meillä oli vastassamme mitä mahtavin ja joustamattomin byrokratia, USA:n tulli. ;)

Päästyämme Vancouverin kentälle, kiiruhdimme heti odottamaan matkatavaroitamme aivan kuten meitä oli neuvottu. Hihnalta tuli nihkeästi ylipäätään kenenkään matkatavaroita. Jossakin vaiheessa päätimme, että Päivi käy kysymässä mikä tökkii. Kävikin ilmi, että meidän matkatavaramme oli jo jossakin USA:n tullin tiloissa. Saimme aluksi vain ylimalkaiset ohjeet mihin suuntaan juosta, mutta meille annettiin tarkentavia ohjeita aina matkan varrelta. Lopulta pääsimme paikkaan, jossa kiemurteli pitkä jono. Päätimme kysyä jatkossa apua joka käänteessä, sillä näin minimoisimme virheiden mahdollisuudet. Tai ainakin luulimme niin.

Kerroimme eräälle vikailijalle tilanteemme ja hän sanoi, että olemme kyllä oikeassa paikassa. Hän antoi meille tullauslapun, joka piti täyttää. Ja sen jälkeen meidän piti vain mennä jonoon odottamaan vuoroamme tullivirkailijan pakeille. Ja hyvänen aika sentään millainen jono! Hyvä jos tunti riittäisi siihen, että pääsisimme hoitamaan asiaamme. Kerroimme jälleen eräälle toiselle paikalla kiertelevälle virkailijalle tarinamme ja koitimme kiireeseen vedoten saada häneltä lupaa kiilata jonon ohi, mutta tätä virkailijaa ei voinut vähempää kiinnostaa mitättömät yksittäistapaukset. Sen verran saimme kuitenkin pumpattua hänestä infoa, että matkatavaramme olisivat haettavissa heti, kun olisimme hoitaneet asiamme tullin kanssa. Muutamalla muullakin oli yhtä kova kiire Anchorageen lähtevään koneeseen, ja lähdimme heidän vanavedessään mukaan joukkokiilaukseen. Inhottavaa kiilata, mutta se tuntui ainoalta mahdollisuudelta ehtiä koneeseen. Tiesimme myös, että seuraava Canada Airline´sin kone Anchorageen lähtisi vasta useiden tuntien päästä ja tämä taas tietäisi ongelmia hotellivarauksemme suhteen.

Kun sitten pääsimme tiskille, tullisetä totesi, että meiltä puuttuu vihreä kaavake ja että meidän pitää mennä täyttämään sellainen seinustalle. Ei hemmetti, miksei meille annettu tätä lomaketta aikaisemmin?! Jonosta käsin lomaketta ei ollut mitään mahdollisuutta saada eikä asiasta mainittu missään kyltissäkään! No, lomakkeen täyttämisen jälkeen meidän ei kuulemma tarvitsisi enää jonottaa, vaan voisimme tulla suoraan hänen pakeilleen. Täytimme lomakkeen kiireellä, mutta kuinka ollakaan, tullisetä oli lähtenyt pois ja hänen tilallaan oli joku nainen. Kun pääsimme hänen juttusilleen, tuli välitön hylkäys - olimme jättäneet kääntöpuolelta pari kohtaa täyttämättä. Ja ei, emme saaneet täyttää niitä kohtia tiskillä, vaan ainoastaan jo tutuksi tulleella sivupöydällä. Seuraavalla yrittämällä nainen hyväksyi paperimme ja otti meistä kuvat sekä sormenjäljet. Kun olimme merkinneet erääseen kohtaan minä päivänä saavumme USAan, nainen tajusi, että hän oli leimaillut aiempia papereita väärän päivämäärän leimalla. No, oman mokansa hän kuittasi hersyvällä naurulla. Meidän papereihimme tuli onneksi oikean päivän hyväksymisleimat.

Kiirehdimme matkatavaroillemme, jotka ihme kyllä löytyivät helposti. Ja taas uuteen jonoon. Nyt odotimme pääsyä "onko mukananne jotain tullattavaa" -kyselyyn. Annoimme edellisessä tarkistuspisteessä leimatut paperimme virkailijalle, jolle ne eivät kuitenkaan kelvanneet. Olimme kuulemma täyttäneet aivan oikein yhteen paperiin meidän molempien tiedot, mutta edellisen virkailijan olisi pitänyt leiman lisäksi kirjoittaa paperiin numero "2", joka kuvastaa lomakkeella olevan molempien henkilöiden tiedot. Sillä, että kuka vain voi todeta papereiden olevan kahdelle henkilölle, ei ollut mitään merkitystä, vaan paperissa pitää siitä huolimatta olla isolla kirjoitettu numero "2". Meidän pitäisi kuulemma palata edellisen virkailijan luo.

Onneksi tämä "huolellinen" naisvirkailija oli vielä paikalla ja niinpä hän vetäisi paperiin kuulakärkikynällä ison kakkosen. Kyllä, hän todellakin sutaisi paperiin numeron ihan kuten kuka tahansa voisi tehdä. Tämän jälkeen paperimme kelpasivat ja saatoimme jatkaa matkaamme laukkujen luovutukseen. Laukkujen luovutuksessa ei ollut mitään järjestystä tai jonoa ja niinpä Juha vain ryysäsi laukkujen kanssa ja tuuppasi ne yhdelle työntekijälle, joka hieman pitkin hampain tuuppasi laukut hihnalle. Seuraavaksi turvatarkastukseen. Turvatarkastus sujui sukkelasti, sillä näille virkailijoille oli kerrottu, että Anchoragen kone oli lähdössä muutaman minuutin sisällä. Otimme hurjan loppukirin portille. Välillä oli kaatuminenkin lähellä, mutta pääsimme onneksi ehjinnahoin portille. Myöhästyimme kuulemma vain 4 minuuttia ja saatoimme katsella lasin läpi, kuin koneemme irtosi portista - tietysti tällä kertaa ilman ongelmia ;)

Noh, saimme kuulla, että emme suinkaan olleet ainoat myöhästyneet. Meidät siirrettiin kätevästi noin 1,5h myöhemmin lähtevään Alaska Airlinen koneeseen. Eli myöhästyminen ei sittenkään ollut mikään katastrofi useiden tuntien odotuksineen. Ja vaikka me olisimmekin ehtineet meille tarkoitettuun koneeseen, matkatavaramme olisivat tulleet joka tapauksessa jollakin toisella koneella. Vedettyämme hetken henkeä, totesimme tilanteen hyväksi ja haimme kahvilasta hieman syötävää.

Klo 13.10 pääsimme Alaska Airlinesin koneeseen, joka rullaili Vancouverin kentällä n. 40 minuuttia päästäkseen vuorollaan ilmaan. Lento sujui aika kivasti maisemia katsellessa, kirjaa lukiessa ja torkkuessa. Ehkäpä tämä päivä tästä iloksi muuttuu, ajattelimme, mutta emmepä tuolloin vielä tienneet, mitä mutkia matkaan on tulossa Anchorageen päästyämme.

Rinkkamme tulivat perille ja saimme taksin. Kyselimme kuskilta nähtävyyksistä ja kuulimme, että hän oli itse asiassa korealainen ja työskennellyt aikaisemmin Hawajilla. Koska siellä oli ollut hänen makuunsa liian kuuma, hän päätti tulla Alaskaan. Rento asenne elämään, eikö vain? Kuskimme löysi hotellimme helposti ja sai meiltä palkkansa lisäksi asiaankuuluvat tipit.

Meinimme varauslappunen kourassa tiskille ja yllätys-yllätys, meille ei ollutkaan huonetta varattuna ja hotelli on kaiken lisäksi täynnä. Nettikauppa Expedian kautta tehty varaus ei kuulemma ole tullut hotellille eivätkä ongelmat Expedian kanssa ole hotellin omistajalle mikään uusi asia. Yleensä tosin Expedia välittää varaukset hieman liian myöhään, mutta meidän varaustamme ei ollut olemassakaan. Onneksemme hotellin omistaja Mrs. Joyner halusi auttaa meitä. Hän mm. soitti Expediaan ja selvitteli asiaa. Jostakin syystä Expedian asiakaspalvelu alkoi soittamaan hänelle suutaan, mutta kärsivällisesti puhuen hän sai jopa meidän jo maksamamme hotellivarauksen peruttua siten, että saimme rahamme takaisin. Emme siis joutuneet selvittelemään asiaa enää Suomesta käsin. Lisäksi hän soitteli useisiin Anchoragen hotelleihin (jotka olivat pääsääntöisesti tupaten täynnä) ja sai kuin ihmeen kautta varattua meille samanhintaisen, mutta vieläpä hieman suuremman huoneen. Me vain istuimme sohvalla, seurasimme rouvan järjestelyjä ja nyökkäilimme aina kun Mrs. Joynerilla oli johonkin asiaan liittyen kysyvä ilme kasvoillaan puhelimeen puhuessaan: "Juu, huoneen hinta on meille ihan ok, juu huone vaikuttaa kaikinpuolin sopivalta" jne. :) Tunti siihen kaikkiaan meni, mutta lopputulos oli hyvä.

Kiittelimme Mrs. Joyneria vuolaasti ja nostimme rinkat selkään. Uudelle majapaikallemme olisi jokusen kilometrin kävelymatka. Päätimme käydä matkalla hakemassa vuokra-automme. Tämä varaus oli olemassa ja saimme käyttöömme vain 500 mailia ajetun Kia Sorento -kaupunkimaasturin. Parissa minuutissa olimmekin jo motellimme pihassa. Ulkoapäin katsottuna arvelutti hieman, mihin mörskään joudumme, mutta olimme positiivisesti yllättyneitä kun pääsimme sisälle. Ehkä tilavin hotelli-/motellihuone, jossa olemme koskaan olleet. Huoneen varustuskin oli vähintään hyvä. Vaikka väsytti, meidän oli pakko lähteä kauppaan ostamaan juotavaa ja syötävää. Vielä tuli yksi mutka matkaan, kun auton "Check engine" -valo syttyi. Auto toimi moitteetta, mutta päätimme kuitenkin varmuuden vuoksi käydä näyttämässä sitä vuokraamossa. Valosta ei kuulemma tarvinnut välittää, mutta jos haluaisimme, voisimme kuulemma tulla seuraavana aamuna käymään, niin mekaanikko hoitaa valon sammuksiin. Meidän puolestamme merkkivalo sai palaa eikä autossa tosiaan ollut mitään todellista vikaa.

Pitkän ja aika kimurantinkin päivän päätteeksi tuntui hyvältä iskeä hampaat Subwayn kanapatonkiin, käydä suihkussa ja painua liki 12 tunniksi nukkumaan. Ennen nukkumaanmenoa juttelimme vielä hetken päivän ongelmista ja totesimme, että tällaistahan se joskus omatomimatkaajilla on; kaikki ei mene aina ihan putkeen ja välillä tökkii useampikin asia peränjälkeen. Mutta siinä me vain makoilimme pehmeässä sängyssä, joten niinpä vain olimme kuin olimmekin onnistuneet luovimaan itsemme tälle päivälle asetettuun lopulliseen tavoitteeseen, hotellihuoneeseen Anchoragessa.

Edellinen sivu | Seuraava sivu