Matkakertomus: Kanada ja Alaska

Anchorage ja Talkeetna

16.6.2005, torstai

Aloitimme aamun ajamalla Anchoragen keskustan turisti-infoon. Keräsimme esitteitä lähialueiden nähtävyyksistä. Tämän jälkeen kävimme rautatieasemalla varmistamassa, että netin kautta seuraavalle päivälle tekemämme paikkavaraus oli voimassa. Ja olihan se.

Otimme suunnan 100 mailin päähän Talkeetnaan. Talkeetna on kylä lähellä Pohjois-Amerikan korkeinta vuorta, 6194 metrin korkuista Mount McKinleytä (toiselta nimeltään Denali). Matkalla näimme korkeita vuoria, jokia ja järviä. Itse Talkeetna oli melkoisen pieni kylä, joka elää selvästi turismilla ja sillä, että monet vuorikiipeilijät pitävät siellä perusleiriään. Ostimme hieman evästä ja Juhalle hienon hatun syksyn kalaretkille. Paluumatkalla pysähdyimme vielä katselemaan Mount McKinleytä ja muutamaa vuolaasti virtaavaa puroa.

Hieman ennen saapumistamme Anchoragen keskustaan poikkesimme Alaska Native Heritage Centeriin. Eli paikan tarkoitus oli kertoa Alaskan alkuperäisväestöstä. Sisäänpääsy maksoi yhteensä yli 40 dollaria ja siihen nähden paikka oli melkoinen pettymys. Kartalla näytti siltä, että katsottavaa riittää, mutta totuus oli toisenlainen. Jotta vierailusta olisi saanut kaiken irti, olisi pitänyt pysähtyä juttelemaan henkilökunnan kanssa ties mistä kipoista kupeista. Siinä helteessä se ei oikein houkutellut ja huomasimme myös, ettei kerran käynnistyneestä keskustelusta lähdetty niin vain pois. Parasta paikassa taisikin olla eräs sisätiloissa pidetty tahattoman koominen tanssiesitys. No, kyllä tämä kuitenkin Toronton taidemuseon voitti. :)

Toimme ostoksemme hotellille ja lähdimme kukkakauppaan. Veimme kukat meitä edellisenä päivänä auttaneelle Mrs. Joynerille. Tankkasimme auton ja palautimme sen vuokraamoon. Samassa paikassa toimi Kia-maastoautojen myynti ja saimme eräältä myyjältä esitteenkin, kun Juha tuli kysyneeksi miten montaa hevosvoimaa hän itse asiassa oli ohjastanut (3,5L moottori, 190hv).

Kävelimme ydinkeskustan kaupoille. Söimme eräässä kalaravintolassa paikallista lohta ja halibutia. Sen jälkeen vuorossa oli kävelylenkki läheiselle joelle, jossa oli eräänlainen lohienkatselupaikka. Olimme tarkistaneet turisti-infosta, mihin vuorovedenaikaan on paras hetki mennä paikalle. Joki oli leveä, mutta vettä riitti vain syvimpiin kohtiin. Kalastajia oli paikalla kymmeniä. Näimme muutaman ison lohen. Myös eräs kalastaja oli onnistunut tartuttamaan itselleen lohen. Kalastus oli itse asiassa rokastusta, jossa kala ei koita tavoitella viehettä, vaan kalastaja koittaa saada tuurilla koukut tartutettua virrassa uivan kalan kylkeen.

Emme kehittäneet itsellemme enempää iltaohjelmaa, sillä seuraavana aamuna meidän piti nousta ajoissa ehtiäksemme 6.45 Sewardiin lähtevään junaan.

Edellinen sivu | Seuraava sivu