Matkamies-logo Tänään 29.07 nimipäiviään viettävät Olavi, Olli, Uolevi ja Uoti.
::Etusivu:: ::Matkakertomuksia:: ::Matkailulinkkejä:: ::Matkakuvia:: ::Keskusteluryhmä:: ::Palaute (Feedback):: ::About Finland::

Los Angeles

1. Päivä

Los Angelesin keskustaa
Saavuimme LA:iin tiistai aamuna 21.9. Sää oli huomattavasti lämpimämpi kuin San Franciscossa. Emme tienneet bussiterminaalissa alkuunkaan mihin suuntaan meidän pitäisi lähteä. Pähkäilimme hetken ottaisimmeko taksin vaiko yrittäisimmekö kävellä hotellille. Kartan kanssa oli ongelmia, sillä se ei ollut riittävän tarkka. Kysyimme neuvoa eräältä mieheltä ja hän osoitti ylimalkaisesti olkansa yli. Päätimme siis kävellä, sillä luulimme matkan olevan lyhyt. Näin ei kuitenkaan ollut. Lisäksi seutu bussiterminaalin kohdalla näytti vielä turvalliselta, mutta käsitys turvallisuudesta karisi nopeasti kävellessämme eteenpäin. Meillä oli lisäksi koko omaisuutemme mukana ja se lisäsi riskiä tulla ryöstetyksi. Kaikki sujui kuitenkin hyvin, eli vaikka saimme osaksemme hieman huutelua "kadunmiehiltä", kukaan ei kuitenkaan tehnyt lähempää tuttavuutta. On kuitenkin aivan selvää, että LA:ssa kannattaa aina käyttää jotakin kulkuneuvoa, jos aikoo poistua ydinkeskustasta.

N. 4 kilometrin kävelyn jälkeen löysimme hotellimme. Milner Hotel Flower Streetillä oli hieman paremmin varusteltu kuin hotellimme SF:ssa. Kävimme suihkussa ja menimme hetkeksi nukkumaan.

Puolen päivän aikaan kävimme syömässä ja otimme metron Hollywood Vineen. Jälleen kamppailimme karttaongelmien kanssa, sillä hyvää ja yksityiskohtaista karttaa ei tunnu LA:sta saavan johtuen kaupungin laajuudesta. Kuitenkin löysimme pian Walk of Famen ja etsimme tuntemiemme henkilöiden nimiä tähdistä. Walk of Fame oli kuitenkin aivan erilainen kuin TV -ohjelmista voisi päätellä. Esimerkiksi kaupat olivat yllättävän nuhruisia. Chinese Theatre oli tosin hieno ja pääsin sovittamaan jalkaani Arnold Schwarzeneggerin betoniin painettuun jalanjälkeen. Minut tuntevat voivat helposti päätellä miten kävi. :)

Seuraavaksi päätimme mennä Melroseen, eli samaan suuntaan kuin missä mm. Melrose Place -TV sarjan osia on kuvattu. Aluella on paljon ns. trendikauppoja ja normaalin kahvilan löytäminen oli vaikeaa. Lisäksi kävely alkoi jo rasittaa aika tavalla. Olimme pian valinnan edessä; ottammeko bussin vai kävelemmekö metrolle. No...kävelimme metrolle ja matka olikin todella pitkä. Montaakaan ihmistä emme kävelymme aikana nähneet, sillä amerikkalaiseen tapaan kaikki kulkevat autolla. Talot, joita näimme matkalla olivat erittäin hienoja, samaten urheiluautot.

Kun lopulta pääsimme metroasemalle ja LA:n ydinkeskustaan kävimme Kinkosissa lähettämässä sähköpostia. Enää ei puuttunutkaan kuin ruokaa ja unta, joita molempia saimme riittävästi.

Edellinen sivu | Seuraava sivu
© 2010 Juha Rautiainen