|
Tänään 06.09 nimipäiväänsä viettää Asko. |
2. Päivä
Klo 10 meidät päästettiin laitteisiin ja oli erittäin hyvä että tulimme ajoissa, sillä ei ole epätavallista joutua jonottamaan jopa tunnin joihinkin suosituimpiin laitteisiin. Kävimme käytännössä kaikki ne laitteet läpi jotka eivät olleet suunnattu perheen pienimmille. Laitteet eivät oikeastaan pelottaneet missään vaiheessa, vaan linjana oli selvästi yleinen viihdyttävyys. Esimerkiksi Linnanmäeltä ja Särkänniemestä löytyy hurjempia laitteita. Tekninen viimeistely oli kaikissa laitteissa huippuluokkaa ja mukavia ideoita oli mm. automaattisesti valokuvan ottavat laitteet. Voit ajon jälkeen käydä katsomassa oman ilmeesi vaikkapa vaunun syöksyessä alas pimeään luolaan. Nykyäänhän nämä kamerat ovat tulleet myös Linnanmäen laitteisiin.
Disneylandissa oli aivan aidon kokoinen merirosvolaivakin. Sen kyydissä saattoi kiertää ympäri Mark Twainin saaren. Juomista veloitetaan Disneylandissa aika paljon, eikä omien eväiden tuominen alueelle ole luvallista, joten kannattaa varata runsaasti rahaa mukaan. LA:ssa on lisäksi yleensä erittäin kuuma.
Kuuden maissa illalla lähdimme takaisin LA:n keskustaan, haimme taas ruokaa ja menimme nukkumaan. Päivä oli ollut aika uuvuttava.
| © 2010 Juha Rautiainen |