Matkamies-logo Tänään 29.07 nimipäiviään viettävät Olavi, Olli, Uolevi ja Uoti.
::Etusivu:: ::Matkakertomuksia:: ::Matkailulinkkejä:: ::Matkakuvia:: ::Keskusteluryhmä:: ::Palaute (Feedback):: ::About Finland::

Lomamatka Pariisissa

3.5.2002, Perjantai

Riemukaari Kello herätti meidät aamulla n. 5.00. Tavarat oli kyllä pakattu jo edellisenä iltana, mutta vielä oli syytä varmistaa, ettei mitään tärkeää unohdu kotiin. Lähdimme omalla autolla Helsinki-Vantaan lentoasemalle, sillä olimme huomaneet järjestelyn varsin käteväksi erityisesti kotiinpaluuta ajatellen.

Lentomme lähti vain muutaman minuutin aikataulustaan (7.35) myöhässä. Nyt näimme ensimmäistä kertaa nousun näyttöruudulta, joka välitti kuvaa koneen keulaan kiinnitetyiltä kameroilta. Lento sujui hyvin ja saavuimme Charles De Gaullen lentokentälle 9.50 paikallista aikaa. Vaikka lentokoneen lämpömittari näytti vain +9:ää astetta, ilma tuntui selvästi lämpimämmältä.

Saimme matkatavaramme nopeasti ja suuntasimme ns. Roissy-bussin pysäkille. Matka Pariisin keskustaan kesti runsaan tunnin kaikkine terminaalikiertelyineen ja maksoi 16 euroa kahdelta. Bussi jätti meidät Pariisin oopperan kohdalle. Pienen pyörimisen ja kartanluvun jälkeen löysimme portaat alas metrolle. Ostimme 10 metrolippua (9,80 euroa) ja ajoimme Villiersin asemalle. Siitä oli matkaa Rue De Cheroylla sijaitsevaan hotelliimme vain runsaat 200 metriä.

Hotellissa meidät otti vastaan ystävällinen ja melko hyvin englantia puhunut hotellin omistaja (?). Saimme huoneen toisesta kerroksesta. Huone oli ihan sopivan kokoinen, perus *** tasoa. Kylpyhuoneessa meillä oli amme, jonka käyttömukavuudesta voidaan olla montaa mieltä.

Oikeastaan heti kun olimme saaneet matkalaukun rahdattua huoneeseen, olimme innolla lähdössä tutkimaan kaupunkia. Kävelimme Parc Monceaun kautta Riemukaarelle. Mitäpä siitä voi muuta sanoa, kuin että hieno ja isohan se oli. Emme kuitenkaan kivunneet sen päälle, vaikka sekin olisi ollut maksua vastaan mahdollista. Riemukaaren alla Champs Elyseen puolella paloi ns. ikuinen tuli.

Katukahvila Champs Elyseellä Kävellessämme seuraavaksi pitkin Champs Elyseetä, mieleemme tuli ensikertaa nälkä. Epäilimme kuitenkin, että alue on turhan kallista ruokailuun, joten päätimme kävellä hieman sivummalle. Kävelimme Seinen rantaan Avenua George V:ttä pitkin ja koska eteemme ei ollut osunut yhtään meille sopivaa ruokapaikkaa, kävelimme Seinen yli. Saimme kävellä vielä aika pitkään pikkukauduilla, kunnes löysimme pizzerian. Päivi söi kinkku-sieni -pastan ja Juha Parma-pizzan. Ateria tuli maksamaan vedellä ja Kokiksella höystettynä 32.60 euroa. Saimme kaiken lisäksi euron verran liian vähän takaisin antamastamme 50 euron setelistä, joten jouduimme siirtämään "vahingon" näkymään tarjoilijan tipissä...

Ruokailun jälkeen Päivi keksi, että voisimme kävellä läpi läheisen ruokatorin, joka sijaitsee Rue De Clerin kävelykadulla. Näin myös teimme. Käytännössä ostimme vain kaupasta muutaman tölkin limua. Koska eiffelikin alkoi jo pilkistelemään, kävimme ottamassa siitä muutaman kuvan Ecole Militairen suunnasta. Koska emme vain millään saaneet tarpeeksi kävelemisestä, kiersimme Ecole Militairen (ja U.N.E.S.C.O:n) ja tallustelimme sitten Rue De Lecourbea pitkin Notre Damelle. Matkalla näimme muutamia tavarataloja ja houkuttelevia pikkuliikkeitä, joihin päätimme tutustua myöhemmin paremmin.

Notre Dame Tutkimme Notre Damen sisältä ja päältä, mutta emme kivunneet torneihin, sillä jono oli melkoinen. Koska kävely alkoi jo tuntua jaloissa, päätimme ottaa metron Citestä. Kartta vaan oli hieman epäselvä, mutta kysymällä neuvoa löysimme aseman. Vaihtamalla kerran metroa, pääsimme Villiersiin. Haimme kaupasta syötävää ja juotavaa. Maksaminen vaan ei ollut ihan simppeliä, sillä ensin jonotimme kassalle, jolle meillä oli liian paljon ostoksia ja sitten siirryimme kassalle, joka palvelee vain niitä, jotka ostavat tavarat kotiinkuljetettavaksi. Noh, kolmas kerta sitten tärppäsi ja saimme ostoksemme maksettua.

Kokonaisuutena oikein mukava ensimmäinen päivä!

Edellinen sivu | Seuraava sivu
© 2010 Juha Rautiainen