Matkamies-logo Tänään 29.07 nimipäiviään viettävät Olavi, Olli, Uolevi ja Uoti.
::Etusivu:: ::Matkakertomuksia:: ::Matkailulinkkejä:: ::Matkakuvia:: ::Keskusteluryhmä:: ::Palaute (Feedback):: ::About Finland::
Matkakertomus: Pohjois-Norja

Helsingistä autojunalla Kolariin

Matkakertomus pitää sisällään useita kuvia, mutta suurin osa kuvista löytyy täältä.

16.7.2004, perjantai

Kulkupelimme
Muutamien aikaisempien automatkojen positiivisten kokemusten perusteella päätimme lähteä kiertelemään Pohjois-Norjaa. Meitä kiinnostivat paitsi kauniit maisemat, mutta Juhaa kiinnosti vähintään yhtä paljon kertomukset runsaista kalasaaliista. Vuonna 2002 teimme reissun Etelä-Norjaan ja tuolloin saaliina oli yksi vaivainen lyyraturska. Nyt tavoitteena oli vähintään 5 kg turska tai kissakala.

Emme varanneet hotelleita etukäteen, mutta teimme ympäripyöreän suunnitelman siitä, missä paikoissa haluaisimme yöpyä. Esimerkiksi Lofooteilla halusimme käydä. Jos hotellihuoneita ei olisi vapaana, voisimme aina ajaa seuraavaan kylään. Tässä juuri on automatkailun idea parhaimmillaan - ei tarvitse tehdä tarkkoja aikatauluja tai muita suunnitelmia, vaan autolla ajetaan juuri sen verran mitä päivän aikana huvittaa ja pysähdellään aina jos jotain kiinnostavaa ilmaantuu eteen. Esimerkiksi poroja :) .

Otimme mukaan ns. normaalit matkavarusteet kuten vaatteita (myös lämpimiä), mutta lisäksi mukana oli 10 litran varakanisteri siltä varalta, ettei huoltoasemia tule vastaan 100 km sisällä siitä, kun polttoainemittarin merkkivalo syttyy. Olimme myös niin optimistisia, että meillä oli kaikki tarpeelliset välineet kala-aterioiden tekemistä varten. Ei ylipäätään ollut kovin tarkkaa sen suhteen, ovatko kaikki tavarat niin hirvittävän tarpeellisia, kunhan kaikki vain mahtui auton takakontiin pois mahdollisten varkaitten silmistä.

Ajoimme auton klo 20.20 lähtevään junaan. Junamatka oli mitä oli...katkonaista unta, mutta joka tapauksessa aivan riittävästi lepoa.

Matkakertomusten alkuun | Seuraava sivu
© 2010 Juha Rautiainen