Matkamies-logo Tänään 06.09 nimipäiväänsä viettää Asko.
::Etusivu:: ::Matkakertomuksia:: ::Matkailulinkkejä:: ::Matkakuvia:: ::Keskusteluryhmä:: ::Palaute (Feedback):: ::About Finland::

Praha

18.5.2003, sunnuntai

Ruutiportti
Eri sääennusteet olivat lupailleet Prahaan huonoa säätä sunnuntaista alkaen, mutta siitä ei ollut tietoakaan. Avattuamme television huomasimme Prahan maratonin alkaneen ja sään olevan leppoisan puolipilvinen.

Kävimme aamiaisella (sisältyi hotellihuoneen hintaan), mutta mitenkään monipuoliseksi tai poikkeuksellisen herkulliseksi tarjontaa ei voinut kehua. Syötyämme hieman leipää, lähdimme kaupungille.

Menimme jälleen ensimmäiseksi kansallismuseolle, sillä halusimme käydä sen vieressä olevassa supermarketissa. Osa kaupoista on Prahassa auki myös sunnuntaisin. Kaupassa ei ollut juuri lainkaan asiakkaita eikä oikein muutakaan. Noh, eipä kauppaa oltu opaskirjassakaan kehuttu. Palasimme takaisin kadulle ja teimme näyteikkunaostoksia matkallamme Ruutiportille. Kulta, hopea, kristalli ja erityisesti meripihka olivat eniten esillä koruissa. Vielä ennen Ruutiporttia istahdimme lukemaan karttaa, jolloin eräs nainen tuli ihmettelemään Juhan kengän kokoa. Hänen veikkauksensa (10) meni kolme numeroa alakanttiin...

Ruutiportti (Prasná Brána) on paitsi portti, mutta myöskin torni. Ilmeisesti pelkkä portti on ollut paikalla jo 1000-luvulla, mutta torni tuli myöhemmin 1400-luvun loppupuolella. Nykyinen nimi rakennelmalle annettiin 1600-luvulla, jolloin sitä käytettiin ruutivarastona. Ja kyllähän Ruutiportti on aivan näkemisen arvoinen aivan kuten viereinen Kunnantalokin.

Kävimme vielä pyhän Jaakobin kirkossa (Kostel sv. Jakuba). Kirkon erityisiin nähtävyyksiin kuuluu yli 400 vuotta katosta riippunut muumioitunut varkaan käsivarsi. Varkaan käsivarsi jouduttiin kuulemma amputoimaan, kun Neitsyt Maria tarttui varasta tiukasti käsivarresta estäen pääalttarin korujen varastamisen. Käsi todellakin roikkui katosta heti sisäänkäynnin oikealla puolella.

Juutalainen hautausmaa
Vanhankaupunginaukio oli muuttunut edellisestä päivästä, sillä se toimi nyt Maratonin maalialueena. Kävelimme aukion läpi juutalaiskortteleihin. Ostimme yhteensä 500 korunan liput, joilla pääsimme hautausmaalle, pieneen museoon sekä muutamaan alueen synagogaan. Hautausmaa oli kyllä hieno, mutta muuten ei oikein saanut kaikkea irti, kun juutalaisuus ei ole meille kovin tuttua.

Maratonin loppusuoraa
Kierreltyämme runsaan tunnin em. nähtävyyksien parissa, menimme marathonin loppusuoralle kannustamaan juoksioita. Juoksijat olivat jo loppupäätä ja suurin osa aivan rättiväsyneitä. Yht´äkkiä huomasimme erään juoksijan rinnassa suomenlipun, jolloin Juha kajautti "Hyvä Suomi!" -huudon saaden vastaukseksi kutakuinkin yhtä reippaasti "Täältä pesee!". :) Toisten huhkimisen katselusta tuli aikamoinen nälkä, joten kävimme syömässä. Kielivaikeuksien takia Juha ei saanut annostaan aluksi lainkaan, vaan ruoka täytyi tilata uudestaan. Samassa yhteydessä täytyy muistuttaa siitä, että Prahassa on tapana tuoda aterioiden aluksi leipää (vaikka sitä ei edes tilata) ja laskuttaa siitä mitä milloinkin loppulaskun yhteydessä. Leivistä voi toki myös kieltäytyä.

Kun olimme syöneet, kävimme vielä hieman katsomassa juoksua. Omaiset tukivat maaliinpäässeitä, jotka eivät tahtoneet pysyä omilla jaloillaan - urheiluko tervettä? Kävelimme vielä Betlehem aukion kautta katsomaan Betlehem-kappelia. Ennen paluutamme hotellimme ostimme erästä Prahan suurimmista tavarataloista (Tesco) hieman juotavaa ja syötävää. Valitsimme paluureitin niin, että näimme uudenkaupungin raatihuoneen sekä Ignatiuksen kirkon.

Yöllinen kuva Prahan linnasta
Illemmalla, lepäiltyämme hotellilla ensin muutaman tunnin, menimme syömään ravintolaan, johon emme lauantaina mahtuneet. Ulkona satoi nyt hieman, mutta onneksi matka hotellilta oli vain n. 100m. Tilasimme oluet (Staropramen). Päivi söi kanapastaa ja Juha tilasi 250g pihvin ranskalaisilla. Pihvi oli täysin erilainen kuin mihin on aikaisemmin Suomessa tottunut. Mieleen tuli lähinnä palapaisti, joka on periaatteessa ihan pehmeää, mutta jota ei kuitenkaan voi sanoa mureaksi. Pasta taisi olla astetta parempaa. Jälkiruuaksi tilasimme Irish Coffeet. Meille tuotiin tälläkin kertaa tilaamattomat leivät pöytään, joihin emme kuitenkaan koskeneet. Laskulla näkyivät leivät ja kaikki muutkin oikein, mutta Irish Coffeesta ei laskutettu. Kuten paikalliseen tapaan kuuluu, annoimme hyvästä palvelusta tippiä. Laskun loppusumma oli muuten 370 korunaa.

Sade oli loppunut ja ilta pimentynyt. Lähdimme vielä iltakävelylle kohti joenrantaa. Otimme yökuva mm. Prahan linnasta sekä kansallisteatterista. Menimme Kaarlensillan lähellä oleviin kauppoihin, jotka olivat vielä kymmenen jälkeen auki. Emme ostaneet vieläkään mitään, vaikkakin muutama kristalliesine hivenen houkuttelikin. Ensin halusimme kuitenkin selvittää yleisen hintatason.

Palasimme n. 2h kävelyreissulta hotellille rauhallisten keskustan katujen kautta. Rauhallisuudesta kertonee jonkin verran sekin, että yksinäisiä naisia oli liikkeellä kaikilla niillä kaduilla, jolla kävelimme.

Edellinen sivu | Seuraava sivu
© 2010 Juha Rautiainen