Rooma

4.7.2001, Keskiviikko

Koska tiistaina Colosseumiin oli ollut liian pitkä jono, ajattelimme mennä keskiviikko aamuna yrittämään uudestaan. Colosseumhan aukeaa klo 9.00. Aamupalan jälkeen lähdimmekin heti kohti nähtävyyttä, mutta huolimatta aikaisesta ajankohdasta, jouduimme jonottamaan noin puoli tuntia. On siis aika yhdentekevää mihin aikaan menee Colosseumille. Liput muuten maksoivat 13000 liiraa / kpl.

Täytyy sanoa, että Colosseum on hieno nähtävyys. Areenan alkuperäinen puukansi on aikojen saatossa hajonnut, mutta restauroinnin ansiosta huonommin säilyneiden kellarisokkeloiden päälle on rakennettu uusi puukansi. Avoinna olevien kellaritilojen poikki kulkee kapeahko silta, jonka päältä näkee selvästi missä vangit ja eläimet ovat odottaneet omaa vuoroaan. Kiersimme koko rakennelman ympäri kahdessa eri kerroksessa. Sisätiloissa on myös museo, jossa voi tutustua mm. vanhoihin Colosseum -aiheisiin maalauksiin, miekkoihin, pukuihin ja arkkitehtuuriin. Pienoismallien avulla esitellään esimerkiksi sitä miten gladiaattorit ja eläimet nostettiin areenalle puukannessa olleiden aukkojen läpi. Museossa ei valitettavasti saanut kuvata.

Päivä oli taas todella kuuma. Ostimme Juhalle lippiksen, jotta päälaki ei kärähtäisi. Seuraavaksi tarkoituksenamme oli kävellä kaupungin halki Vatikaaniin, mutta matkalla poikkesimmekin ensiksi Vittorio Emmanuel III:n monumentilla, jonka portit olivat tällä kertaa auki. Kiipeäminen monumentin korkeimmalle kohdalle oli raskasta, mutta saimmepahan palkinnoksi muutamia mukavia kuvia.

Matkalla Vatikaaniin ostimme juotavaa ja katselimme Tiberissä uiskentelevia isoja karppeja. Kun pääsimme Pyhän Pietarin aukiolle meitä kohtasi yllätys: Paavi piti jonkinlaista vastaanottoa. Ilmankos paikalle oli kerääntynyt niin valtava määrä ihmisiä. Tämä tosin tarkoitti sitä, että kirkkoon ei olisi hetkeen asiaa, sillä Paavin lähelle ei niin vain mennä. Seurasimme ukon touhuja hetken aikaa (myös isoilta videoscreeneiltä), mutta katsoimme kuitenkin viisaammaksi mennä välissä käymään syömässä.

Vatikaanin ensimmäinen ravintola piti ulkona eri hintoja kuin varsinaisessa ruokalistassa. Juha huomautti asiasta tarjoilijalle (saattoi olla ravintolan omistaja), joka vain viittasi kintaalla ulkona oleville hinnoille. Me puolestaan viittasimme kintaalla moiselle ravintolalle ja kävelimme ulos. Viereisessä pizzeriassa oli ulkona täsmälleen samat hinnat kuin edellisessäkin, joten menimme sinne. Tällä kertaa yllätys tulikin vasta laskun kohdalla: nyt alettiinkin kiskoa alkupalaleivistä, jotka olivat tähän mennessä sisältyneet aina aterian hintaan! Koskaan tuota alkupalaleipää ei edes ollut tapana erikseen, eikä sen hintaa ollut edes ruokalistassa. No, hinta leivästä ei vienyt meitä konkurssiin, mutta moinen velmuilu harmitti muuten.

Ruuan jälkeen palasimme kirkolle. Paavikin oli jo lähtenyt pois. Emme olleet turhaan hikoilleen koko päivää pitkissä housuissa / pitkässä hameessa, sillä nyt monen kirkkovierailu jäi haaveeksi "epäsiveellisen" pukeutumisen takia. Itse olimme tietenkin ottaneet tavoista selvää etukäteen. Myös olkapäiden tuli olla peitettynä. Mitkään selittelyt eivät turvamiehille kelpaa...niin, ja turvamiehiä on todella paljon, joten livahtamisen voi unohtaa heti kättelyssä.

Pyhän Pietarin kirkko on maailman suurin ja sen voi hyvin uskoa. Vaikka sisällä oli satoja ihmisiä, ei ruuhkaa ollut. Kulta ja hopea kimalsivat eri taideteoksissa. Kerrassaan hieno kokemus.

Paluumatkalla hotellille huomasimme, että eteen tupsahti Italian kansallismuseo. Vaikka meitä jo hieman väsytti, päätimme poiketa sisään maksaa 20000 liiraa pääsylipuista. Kansallismuseo on hämyinen linna, jossa ei meidän mielestämme ollut loppujen lopuksi paljoakaan katseltavaa. Tietysti itse linna oli ihan mielenkiintoinen. Kun yritin ottaa videokuvaa eräästä tauluhuoneesta, vartija pomppasi esiin erään kulman takaa kieltäen kuvaamisen. Linnan ylimmältä tasanteelta saa kuitenkin ottaa kuvia Roomasta niin paljon kuin sielu sietää.

Kotimatkalla haimme jälleen juotavaa ennen virkistävää suihkua ja siestaa hotellilla. Ilmastointia osasi nyt arvostaa enemmän kuin ikinä. Lähdimme taas klo 17.30 liikenteeseen noin 2,5h levon jälkeen. Nyt kohteena olivat hieno suihkulähde (Trevi Fontana) ja espanjalaiset portaat. Suihkulähde oli kieltämättä hieno, mutta rahaa emme siihen heittäneet. Rahan heittäminen tarkoittaa sitä, että palaa joskus takaisin Roomaan. Tiesimme muutenkin palaavamme takaisin Roomaan jo runsaan viikon kuluttua, joten rahat olisivat menneet hukkaan :). Espanjalaiset portaat olivat..hmm, täynnä istuskelevia ihmisiä. Juha ei ainakaan ihan sisäistänyt portaiden merkitystä, mutta siinähän ne möllöttivät. Kiipesimme portaat ylös ja lähdimme kävelemään vasemmalle niin pitkään, että saavuimme lopulta Piazza del Popololle (josta kuva viimeisellä Rooma -sivulla). Aukion keskellä törrötti obeliski. Kävimme myös viereisessä Pyhän Marian kirkossa, jossa paikalliset pitivät samanaikaisesti jonkinlaista rukoushetkeä. Emme viitsineet häiritä heidän toimitustaan kovin pitkään läsnäolollamme. Takaisin ydinkeskustaan päin kävellessämme kävimme myös toisessa kirkoissa, mutta sen nimi ei jäänyt mieleen. Muistamme vain, että remontti oli pahasti kesken ja maali haisi voimakkaasti.

Tällä kertaa nälän yllättäessä alkoi tehdä kovasti mieli nimenomaan pastaa. Pizzaa olikin jo tullut syötyä niin monena päivänä. Etsimme hetken kukkarollemme sopivaa ravintolaa ja kun sellaisen löysimme, saimmekin odottaa ruokaa 45 minuuttia. Keskiviikko ei ollut ravintoloiden suhteen kaikkein vahvimpia päiviä. Vasta erillisen huomautuksen jälkeen pastaa alkoi kuulua. Se oli joka tapauksessa erittäin positiivista, että alkupalana oli tällä kertaa patongin sijasta ohutta rapeaa tortillan kaltaista leipää, jonka päälle oli pirskoteltu hyvää oliiviöljyä. Ateria maksoi kahdelta hengeltä 34000 liiraa. Hintaan oli sisällytetty 15% palvelumaksu. Korvaukseksi viivytyksestä saimme mukaamme karkkipatukat :)

Koska Juhan pizzakiintiö ei ollutkaan vielä täynnä, matkalta ostettiin hotellihuoneeseen pari palaa pizzaa sekä limua. Puolentoista litran CocaCola maksoi 3100 liiraa. Muistinvirkistykseksi 1000 liiraa oli tuolloin sama kuin kolme markkaa, eli noin 0,505 euroa.

Mielenkiintoinen yksityiskohta jäi keskiviikosta mieleen: rahaa ei ikinä annettu kädestä käteen, vaan kauppiaat laittavat rahat aina pöydälle. Jotkut kauppiaat eivät pelkästään laita, vaan ikäänkuin heittävät rahat tiskille, kuin luun koiralle. Suomalaiselle tapa on outo, mutta matkoilla tällaista voi aina odottaa. Kulttuurieroista ei sovi loukkaantua. :)

Edellinen sivu | Seuraava sivu